Mainio kasvutarina – arviossa Blind Channel

Julkaistu Infernossa 7/2022.

30.09.2022
BLIND CHANNEL
Lifestyles of the Sick & Dangerous
CENTURY MEDIA

Määrätietoisella, viimeistään viimevuotisella euroviisuedustuksellaan kaikkien tietoisuuteen kohonneella oululaisbändillä on näytön paikka. Bändin toimivaksi kypsyneen violent pop / alternative metal -konseptin ja viisujen tuoman menestyksen jälkeen on aika nousta uudelle tasolle. Sinne yhtye myös singahtaa.

Dark Siden, Balboan ja muiden sinkkuina julkaistujen tykkihittien siivittämä albumi on voimaannuttavaa audioherkkua. Yhtye venkoilee, flirttailee ja lyö turpaan taidokkaasti ja monipuolisella otteella. Ilmaisusta löytyy myös runsaasti itseironiaa, etenkin lyriikoista, jotka ruotivat esimerkiksi menestystä, lytätyksi tulemista ja kasvamista.

Vuonna 2013 aloittaneen yhtyeen neljäs levy on kauttaaltaan mainio kasvutarina. Vaikka vuosien aikana on ryvetty ja kaaduttu, kokemukset ovat kasvattaneet. Levyn päättävä, erinäisiä yhtyeen haastattelupätkiä sisältävä Thank You for the Pain kiteyttää johtoajatuksen nätisti.

Rapiat 35-minuuttinen kiekko on paria heikompaa rallia lukuun ottamatta koukuttavasti sovitettua tyylittelyä runsaalla korvamatokertoimella. Vaikka ”tosihevarit” muuta sanoisivat, Blind Channelin kaltaiset bändit ovat keskeinen osa nykyisen raskaan musiikin tulevaisuutta.

Lisää luettavaa