Mark Riddickin nimi on tullut tutuksi levynkansista jo vuosikymmenten ajan, mutta täysin ohi tutkan on mennyt, että kansitaiteilun lisäksi mies on luonut myös musiikkia pitkään ja useissa kokoonpanoissa. Pelkästään Fetid Zombien nimen alla on julkaistu vajaassa viidessätoista vuodessa kolmisenkymmentä erilaista julkaisua, suurin osa ep:tä ja splittejä.
Vuosi sitten pelkästään kasettina ilmestynyt Transmutations on lähteestä riippuen joko pitkä ep tai ytimekäs täyspitkä. Jo pelkät soundit luovat selkeän viittauksen tekijänsä uran 1990-luvun alun alkupisteeseen. Entisajan standardeillakin niitä voisia kutsua demomaisiksi, mikä ei tee niistä huonoja, vaan enemmänkin sisältöön sopivia. Myös musiikki on matka aikaan, jolloin Paradise Lostin kaltaiset bändit alkoivat tehdä hidasta death metalia sotkien sekaan goottivaikutteita.
Dödöähän tämä lähtökohtaisesti on, vaikka vauhti pysyy maksimissaan keskitempoisena. Tekstit tulkitaan örisemällä, mutta se muu, mikä oli ennen rajoja rikkovaa, on nyt suhteellisen tavanomaista: kappaleissa kuullaan eteeristä naislaulua, kosketinmattoja, kitaranäppäilyä, melodioita ja varsinkin sooloilua. Tyylillisesti ollaan melko lähellä edellä mainittujen halifaxilaisten genreklassikkoa Gothicia (1991), vaikka biisit eivät ole parhaimmillaankaan kuin puoliksi niin hyviä.