Australialainen Valhalore identifioituu eeppiseksi folk metal -bändiksi mutta yhdistelee käytännössä melodista death metalia ja poweria.
Brisbanelaiskuusikko marssittaa estradille hevibändisoittimien lisäksi sellon, mandoliinin, huilun ja muita pillejä. Ennakko-odotukset eeppisyydestä kuitenkin murenevat, kun folk-osuus tarkoittaakin pääasiassa Sophie Christensenin tinapillin dominoimia kelttimelodioita aika tavanomaisten melodödösointukiertojen, tuplabasarimyräkän ja röhinälaulun päällä.
Hieman harhaanjohtava genremääritys ei tarkoita, että Valhaloren toinen pitkäsoitto (jonka mukana tulee uusintapainos vuoden 2017 omakustanne-esikoisesta Voyage into Eternitystä) olisi mitenkään huono, päinvastoin. Esimerkiksi Lachlan Neaten äänen toista äärilaitaa esittelevä Wayfarer on näteimpiä aikoihin kuulemiani balladeita, ja Aether-instrumentaali nostaa lähes tipat silmiin.
Beyond the Stars on kokonaisuutenakin miellyttävän tasavahva, vaikkei mitenkään erityisen merkittävä levy. Olisi ollut mahtavaa, jos sen reippaammasta tarjonnasta olisi erottunut jokin bändin omimman ytimen kiteyttävä signature-biisi.