Vuonna 2012 perustettu Raptore on jälleen yksi uudehko yhtye, jossa nuoret jampat apinoivat heviä aikakausilta ennen syntymäänsä. Yleensä hyväksi havaittu konsepti toimii tämänkin bändin kohdalla pettämättömästi.
Espanjalaisten toinen albumi on yhdistelmä komeaa kitaratulitusta ja harmonioita, pahaenteisiä riffejä, hirveää kyytiä ja kaikuja 1980-luvulta. Meno ja etenkin laulut muistuttavat aika ajoin ruotsalaisen Enforcerin parhaista päivistä, mutta touhu ei luisu lainkaan kopioimisen puolelle.
Phoenixin ja Demon’s Lustin polveilevat väliosat ja instrumentaalinen Dirge ovat hyviä esimerkkejä suorastaan odottamattomasta monipuolisuudesta. Jälkimmäinen on tosin siinä ja siinä, lipsahtaako se hieman ylimääräisen maalailun puolelle. Siinäkin tapauksessa ongelma olisi ainoa laatuaan.
Synkistä teemoista ammentavat biisit ovat niin helppoa, koukuttavaa ja kertakaikkisen toimivaa kuultavaa, että puolituntinen albumi on lähes pakko pyöräyttää useamman kerran perätysten. Kaikki on soundeja myöten suurin piirtein niin paikallaan kuin tämän genren teoksessa voi olla. Tämä on musaa, jota luukutetaan autossa täysillä kaikki ikkunat auki.