Ainoana alkuperäisjäsenenä yhtyettään luotsaava kitaristi Robb Weir pitää brittiheavyn henkeä elossa. Pian neljän vuosikymmenen ikään ehtivä Tygers of Pan Tang edustaa NWoBHM:n terävimmän kärjen varjoon jääneitä nimiä, vaan eipä tuo haittaa menoa. Rakkaudesta lajiin, ja sitä rataa.
Tällä vuosituhannella tasaisesti neljän vuoden välein pitkäsoittoja pukannut porukka vaikuttaisi olevan verevässä kunnossa. Soundit on potkittu napakasti kohdalleen ja soitossakin on nuorekasta energiaa. Ulkoiset seikat aina mainiota laulajaa myöten ovat erittäin hyvässä terässä. Kunnioitettavaa on, että myös sisältö toimii.
Tärkeimpänä tekijänä ovat kitaristien riffikädet, joista irrotellaan yksinkertaisen toimivia ja paikoin erittäinkin hyviä riffejä. Lähes jokaiseen kappaleeseen on saatu virkeää kitarointia sekä tukevia laulukoukkuja, ja vaikka toteutus on selkeästi tätä päivää, melodinen ja konstailematon varhainen brittiheavy tässä soi vahvasti.
Praying for a Miracle ja The Reason Why edustavat kiekon fiilistelevämpää osastoa, ja tälläkin saralla onnistutaan komeasti. Muutoin painetaan melko lailla urku auki. Tanakasta takomisesta tulee usein mieleen Mötley Crüen Looks that Kill, mikä ei ole aivan huono saavutus. Esimerkiksi levyn päättävä The Devil You Know kelpaisi taatusti monen nuoremman ja nälkäisemmän poppoon asepakkiin. Mukana on myös hard rockin kepeämpää riemua, kuten osin Van Haleniltä kuulostava Glad Rags osoittaa.
Tygers of Pan Tang vertautuu taannoin uuden levyn julkaisseen Diamond Headin nykymateriaaliin. Kumpikin on palannut heavyn kursailemattomien varhaisvuosien riemukkuuteen, unohtanut turhat sivuaskeleet ja keskittynyt hyvien kappaleiden esittämiseen. Kyllä rokkaa.