Yhdysvaltojen Pennsylvanian Rivers of Nihil on kasvanut vaivihkaa yhdeksi maansa modernin metallin kovimmista nyrkeistä. Vuodesta 2009 mäiskineen bändin progressiivinen ja tekninen death metal ottaa uutuudella kierroksia mutta ei tingi identiteetistään. Samalla albumi edustaa tietyllä tavalla yhtyeen uudelleensyntymää.
Isoimpana muutoksena levyllä on vokalistin vaihtuminen. Alkuperäissolisti Jake Dieffenbachin tilalla palkeitaan kurittaa yhtyeen basisti ja aiempi taustavokalisti Adam Biggs. Annettakoon kaikki kunnia bändin jättäneellä Dieffenbachille, mutta Biggsin vokaalitulkinta on ylivertaisesti uhkaavamman ja murhaavamman kuuloista. Jos puhutaan totta, Dieffenbachin käheän ja vaivalloisen kuuloinen ääntely ei koskaan kunnolla istunut yhtyeen tuimaan ja kulmikkaaseen ilmaisuun. Biggsin murea ja myrkyllinen repertuaari sen sijaan on juuri sellaista, jota bändi on kaivannut. Rumpali Jared Kleinin ja kitaristi Andy Thomasin puhtaan laulannan kanssa se muodostaa levylle tehokkaan tulkintapatteriston.
Entäs kappaleet? Voi rehellisesti sanoa, että sovitusjälki on iskevintä ja dynaamisinta, mitä yhtye on saanut aikaan. Viime levyllä Where Owls Know My Name (2018) ja The Work (2021) saavutetuista vaikuttavista mutta täyteen ahdetuista sävellyksistä on nyt leikattu sopivasti ilmaa pois. Albumin kappaleet The Sub-Orbital Blues, Despair Church ja Water & Time ovat timanttisimmat esimerkit yhtyeen tämänhetkisestä luovasta ja virtaviivaisesta pohjavireestä. Aggressiivista vääntöä, myllertävää raskautta ja ilmavaa tunnelmallisuutta sekoitetaan oikeassa suhteessa, minkä päälle tarttuvuus on huippulaatua. Psykedeelisillä taajuuksillakin piipahdetaan, mutta edellislevyjen tavoin niihin ei jäädä enää jumiin.
Kun yhtye nimeää albumin itsensä mukaan, se tapahtuu yleensä joko uran uhmakkaassa alkuvaiheessa tai myöhemmässä itsetietoisemmassa ajassa. Rivers of Nihilin kohdalla kyse on jälkimmäisestä tilanteesta, jossa bändi kokenee viimein sementoineen tyylinsä. Itse vahvasti luulen, että yhtye on nyt saavuttanut sen pisteen, johon se on tähdännyt. Niin vapautunutta, jämäkkää ja vivahteikasta, että seuraavaksi onkin enää vain taivas rajana.