Nyt osuu maaliin ja kovaa – arviossa Avantasia

Julkaistu Infernossa 9/2022.

24.11.2022
AVANTASIA
A Paranormal Evening with the Moonflower Society
NUCLEAR BLAST

Vaikuttaa siltä, että monilahjakkuus Tobias Sammet keskittyy nykyisin vain valtaviin mittoihin kasvaneeseen metallioopperaprojektiinsa. Ehkä juuri siksi mies on taikonut nyt yhden koko uransa hienoimmista levyistä.

Avantasian yhdeksännen albumin laulajakattaus pursuilee vanhoja tuttuja nimiä. Ainoa uusi ääni on Primal Fear -nokkamies Ralf Scheepers, joka vierailee lämmittävän Edguy-henkisessä The Wicked Rule the Nightissa. Power metal -juuria on kaiveltu esiin enemmänkin, mikä on todella tervetullutta.

Levy on niin vahvaa tekoa, että lähes jokaisen kappaleen siltä voisi nimetä kohokohdaksi. Eric Martinin laulama Rhyme and Reason ja Geoff Taten tulkitsema Scars nousevat kuitenkin hitusen yli muiden. Jälkimmäinen saattaa olla jopa kaikkien aikojen upeimpia Avantasia-biisejä. Vikoja ei juuri löydy, mitä nyt Michael Kisken tähdittämät biisit on tehty jälleen kerran saman kaavan mukaan.

Muutaman vuoden takainen Moonglow vaati todella paljon kuuntelua, että siitä sai mitään irti. Tällä albumilla sekä kokonaisuus että yksittäiset kappaleet avautuvat täysillä heti. Nyt osui maaliin ja todella kovaa, ei voi muuta sanoa.

Lisää luettavaa