Mitä tulee mieleen espanjalaisesta black metalista? Kenties Cryfemal, Ouija ja Teitanblood. Samaan sarjaan pyrkii myös kasteensa jo vuonna 1994 saanut Blazemth, jonka ura on käynnistynyt toden teolla vasta muutaman lähivuoden aikana.
Gehennalta paljastuu kitaravetoista ja jokseenkin melodista black metalia, joka ei leuhota teknisyydellä tai erikoisuudella. Tyylillisesti liikutaan jossain 1990-lukulaisen Dissectionin ja Mardukin alkupään tuotosten maisemissa, mutta Blazemthilla ei ole ruotsalaiskaksikon tasolle odotetusti mitään asiaa.
Mukavalla tavalla orgaaniselta kuulostava levy hohkaa kolmen vuosikymmenen takaista meininkiä onnistuneesti. Kappalemateriaali on tasaista, eikä Gehenna horju suuntaan tai toiseen. Albumi on kuulijasta riippuen joko tasapainoinen tai tasapaksu, mutta sen tyylitajua ei käy kieltäminen.
Blazemthin toinen kokopitkä on kaikkinensa helposti kuunneltavaa ja sisäistettävää tavaraa. Katalonialaisten ongelmaksi käy kuitenkin ilmeettömyys – musiikki ei herätä suuria tunneryöppyjä. Kappaleiden dynamiikkaa ja aidolta tuntuvaa hulluutta lisäämällä Blazemth astuisi uudelle tasolle.