The Groke
Monstrorum Historia
Media Croco
Nyt muuten lähtee. Päällisin puolin historiattomalta vaikuttavan The Groken takaa paljastuu aiemmin Madhatterinä tunnettu oululaisremmi ja riveistä perusrimputtelijoita astetta taitavampia sällejä. Siitä on aikaa, kun olen kuullut näin valmiin debyyttipitkäsoiton, joka tulee aivan puskista.
Pumppu revittelee lunkisti mukavasti surisevaa stoner rockia, joka ei jäykisty kaavoihin mutta säilyttää silti fokuksensa millintarkasti. Kekseliäästä ja luovalla tavalla kahelista rynkytyksestä tulee vahvasti mieleen Queens of the Stone Agen varhaisempi tuotanto. Muutaman tutun oloisen riffinkin saattaa teräväkorvaisempi paikallistaa.
Enemmän QotSA-yhteys syntyy silti asenteesta. The Groken musiikissa voi tapahtua mitä tahansa, eikä se kuulosta turhalta kikkailulta. Heti ensimmäinen veto Monstrorum yllättää pistämällä kesken kaiken trumpetin liidaamaksi tangoksi.
Soitto on kautta linjan voimaperäistä, eikä tasaisin väliajoin kuultava psykedeelinen himmailu katkaise tunnelmaa. The Groken ei tarvitse alleviivata visiotaan tarpeettomalla alavireellä tai säröhelvetillä. Jytä välittyy muutenkin.
Bändin tyylitajua voi yrittää paikallistaa itsevarmaan kitaristiin Jesse Heikkiseen, joka on jo pitkän linjan kepittäjä. Soitosta kuulee, että lukuisista pelimannipesteistä on tarttunut näppeihin muutakin kuin yhden genren temppuvalikoima. Kehnompi ei ole maneerittomasti mutta ronskin laynestaleymäisesti vetävä solisti Juho Törmäläkään. Bändi soittaa kokonaisuudessaan vapautuneesti.
Nyt ei jäljitellä marakattimaisesti aavikkosoundia tai rutiininomaista riffittelyä. Eikä tarvitsekaan, kun omasta lähiympäristöstäkin irtoaa näin jylhää inspiraatiota. Jossain painavan juntan taustalla kaikuu nimittäin härmäläinen uppiniskaisuus.
