Kreikkalaisen Poemin proge kajahtaa ilmoille kolmannen kerran. Yhtyeen jokseenkin vaihtoehtovivahteinen tyyli muistuttaa kovasti ruotsalaisesta Soenista, ja vaikuttajikseen se listaa vähemmän yllättäen muun muassa Toolin.
Ikävä kyllä levy lässähtää jo ensitahtien aikana. Kvartetin äkkivääryys kankeine riffeineen on kovin itsetarkoituksellista, ja harvassa ovat ne hetket, jotka eivät vaikuttaisi pelkiltä alkeellisilta aihioilta. Vaikka sävellykset eivät erityisemmin poukkoile, myös niiden rakenteet ja sitä myötä draamallistaminen tuntuvat todella epäonnistuneilta, mikä näkyy esimerkiksi siinä, että kappaleet loppuvat järjestään kovin kiusallisesti. On kuin soittajat olisivat keksineet noin puolet sävellysten sisällöstä improvisoiden ja tyytyneet tuloksiin vailla sen suurempaa harkintaa.
Jotkin levyn hillitymmistä osioista kuulostavat jo vähän kehitellymmiltä ja kiinnostavammilta. Giorgos Prokopioun mahtipontinen laulu tuo kertosäkeisiin niiden kaipaamaa potkua, mutta mies anoo alituiseen sympatiaa niin epäaidolla ja yliyrittävällä äänenkäytöllä, ettei saa sitä lopulta osakseen lainkaan.
Uniquea ei voi kutsua katastrofiksi, mutta kovin pakotetun oloinen, keskeneräinen ja vailla niin esteettisiä ansioita, puhuttelevuutta kuin oivaltavuuttakin se on. Poemille ei oikein näe omaa tonttia niillä lääneillä, joille se tyylillänsä pyrkii.
