Mitä odottaisit kohtalaisen tuntemattomalta islantilaiselta bändiltä, joka on saanut kodin lafkalta, joka on kaitsenut esimerkiksi Morbid Angeliä, Mayhemiä, Dillinger Escape Planiä ja Rotting Christia?
Akustispainotteista indiefolkpoppia?
Ehkäpä et. Tätä Árstíðir kuitenkin tarjoilee. Puoliksi englanniksi, puoliksi islanniksi laulava bändi erikoistuu akustisen kitaran säestämiin, hillitysti vaimennetuilla rummuilla rytmitettyihin ja viululla höystettyihin lempeisiin balladeihin.
Hvel on omassa genressään enimmäkseen ihan viehättävä levy. Infernon sivuille tämä ei sinänsä kuuluisi, eikä bändin soundissa tai sanoituksissa ole tarpeeksi omaperäisyyttä, että paikka löytyisi oikein edes erikoisuuden vuoksi.
Silti, illalla pitkän päivän jälkeen rauhoittuessa tätä kuuntelee ihan mielellään. Etenkin viulupainotteiset biisit kuten Someone Who Cares tai Fridthaegingin antavat pilkahduksia jostain hyvinkin kauniista ja kiinnostavasta.
