Lähtökohtaisesti tapaan ajatella, että enemmän on enemmän ja nopeammin on paremmin. Riffi voittaa melodian ja niin edelleen. Sveitsiläinen Mnemocide seuraa näistä teeseistä vain yhtä, joten lähtöasetelmat ovat haastavat.
Kiva olla vaihteeksi väärässä, sillä Feeding the Vultures nousee massan yläpuolelle nimenomaan vankan riffityöskentelynsä ansiosta. Tempot pidetään kautta levyn maltillisina, ja tavallaan meno on kuin modernimpaa ja hitusen siistitympää versiota Six Feet Underin multaisesta runttaamisesta.
Hienoinen melodisuus on tässä yhteydessä myös etu, sillä periaatteessa bändin kappaleet noudattelevat hyvin yksinkertaista kaavaa. Isoja irtiottoja ei tehdä, vaan raskaalla groovella iskevä vasara möyhentää kasvoja alusta loppuun.
Näissä hommissa kaiken keskiöön nousevat sävellykset, joista on pakko löytää tekijä X. Mnemociden mätöstä on vaikea nostaa esiin yhtä tiettyä asiaa, mutta yhtye osaa latoa toimivia riffejä yllättävän hyvään järjestykseen. Vertailukohdaksi nousee Gorefestin myöhäisempi tuotanto.
Karkea ja voimakas örinä sekä massiivinen soundi kyntävät rintalastaa yksinkertaisen nautittavalla teholla. Oivallista perustoimitusta hyvällä näkemyksellä.