Noin viimeiset 20 vuotta Alice Cooperin levyjä arvioidessa on jokainen kerta saanut ihmetellä miehen vireyttä ja tuotannon mojovaa tasoa. Solistin veteraanisarjaedustuksesta on siirrytty jo pidemmälle, kun mukaan on otettu täysipainoisella panoksella myös alkuperäinen Alice Cooper Band, 1997 menehtynyttä kitaristi Glen Buxtonia lukuunottamatta. Ja vaikka yhtye julkaisi albumin edellisen kerran 52 vuotta sitten (Muscle of Love, 1973), myös heillä homma on edelleen hanskassa hämmästyttävän asiallisesti.
Toki musikanttien ikä kuuluu hiukan siellä täällä etenkin tarkkakorvaisemmalle, mutta kokemus ja riehakkaan nuoruuden musiikillinen estottomuus paistaa edelleen voimakkaasti. Tämä kompensoi satunnaista jäykkyyttä ja tuo mukaan romuluista asennetta, jota ei ATK:lla voi musiikkiin taikoa. Tunnelma on hiukan samanlainen kuin Blue Öyster Cultin tuoreiden julkaisujen äärellä: menneisyydestä pulppuava myyttisyys ja uniikki kädenjälki on sellaista, mihin voi aidosti päästä vain pyrkimättä siihen muita mallintamalla. Uskalias ja rajoitteista välittämätön pioneerihenki siis vallitsee vahvasti ja jälki on pääsääntöisesti todella hienoa.
Mistään erikoismusiikista ei tokikaan ole kyse, vaikka melkoiseksi kirjoksi tyylilajien monimuotoisuus äityykin. Shock rockia tehdään tässä aidosti ja sopivan teatraalisella monimuotoisuudella, jossa musiikillinen ilmiasu saa olla hätkähdyttävääkin. Kun materiaali on pääosin oivallista, monipuolista tarjontaa voi pitää oikein ansiokkaana ja elähdyttävänä. Useammankin kappaleen äärellä on äimisteltävä, kuinka autenttista ”vanhaa” ja vapaata sävellystyö on ollut hersyvän pöljine, mutta täysin uskottavine lallatuksineen, funkyine stoner-sävyineen, rhythm’n’blues-buugeineen ja doo-wopeineen.
Toki 14 biisissä – unohtamatta kahta bonuskappaletta – on jokunen raita liikaa ja pari tyhjänpäiväisempää rallia tiputtamalla levyn iskuvoima olisi ollut vielä kovempi. Toisaalta levy on ilahduttavan lavea ja tarjoaa hienoja osumia tyylikirjon eri sektoreilta. Sävellyksellisesti ja toteutukseltaan hyvää garage-tuuttausta on mukana useampikin kappale, rivakka Wild Ones etunenässä. Silti hienoimpina suoritteina esiin nousevat eeppisemmän osaston Blood on the Sun ylilyövine rumpufilleineen ja suvantoineen sekä ihastuttavan kirkasotsainen 70-lukulainen voimaballadi See You on the Other Side.
The Revenge of Alice Cooper on riemastuttava ja rehellinen levy. Se kuulostaa ilmaisultaan tismalleen alkuperäiseltä Alice Cooper Bandilta, ja materiaaliltaankin erehdyttävästi kuin bändin kadonneelta albumilta. Perinteikkyys tihkuu kaikesta, ja hovituottaja Bob Ezrinin muhkeasti jytisevä tuotanto valjastaa klassisen studiotekniikan tyylikkäästi nykystandardeihin. Lopputuloksena on hieno levy kaikessa rehevyydessään!