Edesmenneestä The Republic of Desiresta tuttujen miesten Tyhjä on edennyt toiselle albumilleen, jolla pauhaa synkältä ja hyökkäävältä kuulostava black metal. Tai siis musiikki, jota kutsutaan tarkemman termin puutteessa black metaliksi.
Tyhjän säveltaide vaikuttaa viistävän Norjan suuntaan. Siitä löytää reippaasti vaikutteita muun muassa Emperorilta ja Mayhemiltä, mutta seassa on myös rutkasti death metalia sekä ripaus modernimpaakin metallirytmittelyä.
Valtakunta manaa ihmisrodun ylimielisyyden syvimpään mahdolliseen suohon ja antaa tämän kuulua soitossaan, joka ei ole varsinaisesti massoille suunnattua tavaraa. Sanoma ihmiselämän turhuudesta ja mitättömyydestä istuu tämän päivän maailmanmenoon täydellisesti ja iskee Paavo Alanderin suomeksi rääkymien sanoitusten ansiosta suoraan tajuntaan.
Tyhjän toinen albumi on suoraviivaista pommitusta, joka ei edusta musiikillisesti mitään kovin mielenkiintoista tai vallankumouksellista. Mutta tarvitseeko sen toisaalta edustaakaan? Perusmenollekin on kysyntänsä, ja Valtakunta vastaa tähän tarpeeseen.