Tarjoaa parhaimmillaan varsin viihdyttävää vastinetta rahalle – arviossa Dead Broncon uusintajulkaisut

Julkaistu Infernossa 7/2020.

10.11.2020
Dead Bronco
The Annunciation/Driven by Frustration
Sun & Moon

Floridalainen muusikko Matt Horan kyllästyi aikoinaan maansa musiikkikuvioihin ja lähti etsimään onneaan Euroopasta. Koti löytyi Espanjasta, missä mies perusti vuonna 2012 Dead Bronco -yhtyeen, jonka sydämeltään musta ja mieleltään groteski goottipunkkantri esittelee hyvin pitkälti samoja teemoja ja esteettisiä visioita kuin vaikkapa King Dude ja Dropkick Murphys. Kun mukaan heitetään vielä Nick Caveä, Misfitsiä ja Johnny Cashiä, soppa alkaa olla silausta vaille valmis.

Sun & Moon -yhtiö on päättänyt julkaista uudelleen yhtyeen kaksi viimeisintä pitkäsoittoa, jotka ilmestyivät alun perin vain pieninä painoksina Espanjassa vuosina 2018 ja 2019. Mikäs siinä, sillä parhaimmillaan Dead Bronco tarjoaa varsin viihdyttävää vastinetta rahalle.

Levyissä ei ole suuria eroja. Kumpikin kestää 29 minuuttia ja on rakennettu hyvin pitkälti samoista aineksista. Driven by Frustration on ehkä jonkin verran melodisempi ja folksävytteisempi. The Annunciationillä Horan on halunnut viedä yhtyettään aggressiivisempaan ja punkimpaan suuntaan.

Suositellaan uskovaisille ja kaiken makabeerin ystäville.