Los Angelesiin asemoitunut masiinametalliyhtye nauttii pienimuotoisesta nosteesta. Heinäkuussa julkaistu kolmoskiekko on bändin ensimmäinen Century Median leivissä, ja se on noteerattu myös Yhdysvaltojen albumilistoilla.
Plattaa puraistessa mieleen tulvii 1990-luku, mutta se on selvästi marinoitu modernein metodein. Synteettinen ja kiihkeä äänimaailma vyöryy päälle vetoavasti ja riffeistä löytyy reippaasti raippaa.
Tyrkyllä oleva tauti ei kuitenkaan ole kuin lievästi tarttuvaa sorttia. Kertosäkeisiin huomattavan paljon luottava biisintekoresepti alkaa levyn edetessä nopeasti vanhentua. Samalla valjun oloiset lauluraidat uppoavat musiikin sekaan ehkä turhankin sulavasti ja epätasaiset tekstit toistavat liikaa samoja uhkakuvia.
Levyn loppupuolella bändi yrittää elävöittää tekemistään dramaattisemmalla ilmaisulla. Tähän osastoon lukeutuvien kappaleiden kohdalla ongelmaksi muodostuu se, ettei kokoonpano löydä tietä lupaavien ideoiden loppuunsaattamiseen. Kaiken lisäksi konevetoinen Foster the People -laina on päätösvetona todella antiklimaattinen.
Metawar tarjoaa ihan mukiinmenevää milleniaalikapinointia. Kokonaisuus kuitenkin kärsii siinä määrin kapeakatseisuudesta, että ajoittain albumi meinaa aiheuttaa kuulijalleen sen saman turtumisen, josta se yhteiskuntaa kritisoi.
