Tehty suurella sydämellä – arviossa Spiritus Mortis

Julkaistu Infernossa 8/2022.

13.11.2022
SPIRITUS MORTIS
The Great Seal
SVART

Kotimaisen doom metalin esitaistelija ja veteraani Spiritus Mortis on palannut kehiin. Tällä kertaa laulajana on muun muassa Celestyssä vaikuttanut Kimmo Perämäki.

Kun edellinen solisti Sami ”Albert Witchfinder” Hynninen päätti lähteä yhtyeestä, olin kieltämättä hieman huolissani, sillä hänenlaistaan persoonallista tulkitsijaa on hyvin vaikea korvata. Onneksi pelkoni osoittautui turhaksi, sillä Perämäki istuu yhtyeeseen paremmin kuin hyvin. Myös rumpali on ehtinyt vaihtua sitten viime levyn, ja nykyään yhtyeessä soittaa viime vuonna porukkaan liittynyt Markus Kuula.

Perämäki on laulajana enemmän heavy metal -henkinen kuin edeltäjänsä, joten ei liene sattumaa, että myös musiikkiin on ilmaantunut enemmän perinteisen heavyn elementtejä. Ainahan niitä on kuultu, mutta nyt ne tuntuvat olevan jotenkin enemmän pinnassa.

The Great Seal on malliesimerkki siitä, miten perinteisillä aineksilla saadaan loihdittua tuoreen ja energisen kuuloista materiaalia. Eipä tältä levyltä juuri heikkoja hetkiä löydy. Kunpa kaikki metallilevyt olisivat näin suurella sydämellä tehtyjä. Kunpa vain.

Tarvitsemme suostumuksesi tarjotaksemme personoitua palvelua

Palvelu ja sen kolmannen osapuolen toimittajat (78 kappaletta) keräävät henkilötietoja (esim. IP-osoite tai laitetunniste) käyttäen evästeitä ja muita teknisiä keinoja tietojen tallentamiseen ja lukemiseen laitteellasi tarjotakseen sinulle tarkoituksenmukaisia mainoksia ja parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen.

Palvelu ja sen kumppanit tarvitsevat suostumuksesi seuraaviin:

Tarkoitukset

Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

Mainonta ja sisältö voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa tai sisältöä varten. Mainosten ja sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella.

Tiedot toiminnastasi tässä palvelussa, kuten vuorovaikutuksestasi mainosten tai sisällön kanssa, voivat olla erittäin hyödyllisiä tuotteiden ja palveluiden parantamiseksi ja uusien tuotteiden ja palveluiden rakentamiseksi käyttäjien vuorovaikutuksen, yleisön tyypin jne. perusteella. Tämä erityinen tarkoitus ei sisällä käyttäjäprofiilien ja tunnisteiden kehittämistä tai parantamista.

Erityisominaisuudet

Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa asiakaskokemukseesi. Jotkut teknologiat saattavat perustella tietojen käsittelyä oikeutetulla edulla, voit vastustaa tätä tai muuttaa muita asetuksia klikkaamalla "Asetukset" linkkiä.

Tietosuoja