Teknisyyttä ja helppojen ratkaisujen välttelyä – arviossa Cynic

Arvio julkaistu Infernossa 10/2016.

13.03.2017
Cynic
Uroboric Forms – The Complete Demo Recordings
Century Media

Olin jo menettänyt toivoni tämän julkaisun suhteen. Cynicin neljä ensimmäistä demoa ovat kiertäneet suttuisina tallenteina nettiä pian kaksi vuosikymmentä, mutta virallisen julkaisun ne saavat vasta nyt. Demoja on toivottu julkaistavaksi vuosien mittaan aina silloin tällöin, mutta reaktio on ollut bändin taholta johdonmukaisen tyly.

Liekö muusikon alati kaventuva leipä vaikuttanut puheiden pyörtämiseen. Oli miten oli, julkaisu on perusteltu, sillä vuosien 1988–91 välissä julkaisut demot edustavat pääosin aivan erilaista Cyniciä kuin progressiivisen death metalin klassikoksi noussut Focus-albumi (1993).

Teknisyys ja helppojen ratkaisujen välttely oli tosin läsnä jo ensimmäisellä demolla. Punkahtavasti ryöppyävä, heikosti laulettu mutta kohtalaisen hyvin soitettu kymmenminuuttinen kuulostaa aikansa floridalaiselta thrashiltä ja varhaiselta death metalilta. Seuraavalla demolla jokaista osa-aluetta parannettiin reilusti. Morrisoundissa äänitetyllä kolmannellaan yhtye olisi ollut pienellä viilauksella valmis pitkäsoitolle.

Neljän demon arsenaalista löytyy reilun 40 minuutin edestä vain demoille jäänyttä materiaalia. Olisi ollut mielenkiintoista kuulla, millaisen esikoisen Cynic olisi saanut äänitetyksi jo vuonna 1990. Näiden kappaleiden perusteella lopputulos olisi ollut huomattavasti lähempänä varhaisen Atheistin nopeampaa progressiivista death/thrashiä. Focusiin tultaessa yhtye oli tiputtanut nopean mätön lähes täysin, ja myös laulutyyli oli käynyt remontissa. Demot on rakennettu nimenomaan nopeasti ja tarkasti kulmittelevan pieksämisen varaan.

Kuriositeettina mukana on kaksi viimeiseksi jääneen demon raitaa Brian DeNeffen kärinöillä. Miehestä ei tullut koskaan bändin vakituista laulajaa, ja hyvä niin. Kompletismin nimissä kokoelmalle olisi voitu siistiä myös pari keikkataltioinneilta löytyvää, aikoinaan vain livenä esitettyä kappaletta.