Etelä-Amerikassa harvemmin himmaillaan, eikä niin tee chileläinen Hellishkään. Bändin kolmas pitkäsoitto rykii silmille jossain vanhan Destructionin ja Nifelheimin muodostamassa kammiossa, eikä meiningissä säästellä.
Pääosin pikavauhtia nakuttava black thrash ansaitsee pisteet hurmiollisesta esillepanosta, mutta kylkeen ei saada paljoakaan hurrattavaa. Aggressiota ja energiaa löytyy, mutta kappaleet eivät ole tarpeeksi mielenkiintoisia kantaakseen muutamia kuunteluja pidemmälle.
Myöskään terävässä ja sopivan raa’assa soundissa tai sutjakkaassa soitossa ei ole mitään vikaa. Ongelmaksi muodostuu temppulaatikon kapeus, sillä villistä, melodioitakin hyödyntävästä kitaroinnista huolimatta raidat on halkaistu liiaksi samasta kivestä.
Viimeisenä kuultava, niin ikään pikavauhtia etenevä instrumentaalinen nimikappale jää levyn huipuksi. Biisi päästää irti bändin melodisempaa osaamista ja sooloissa löytyy. Eipä tuotakaan kenties koko levyllistä jaksaisi kuunnella, mutta ainakin kappale osoittaa, että bändissä on ainesta. Riffeissä vain olisi vielä tarttuvuuden varaa ja komppejakin voisi olla vähän kärjistäen enemmän kuin yksi.