Teksasilaisen hihhulibändin Diatheken uusi albumi on raamatullinen death metal -ooppera. Sikäläisen koulutusjärjestelmän nykymääräyksiä tukeva levy alkaa luomiskertomuksesta ja päättyy Armageddoniin ja vapahdukseen. Onneksi musiikki on progressiivisempaa kuin sen teemat.
Kahden laulajan sävyttämä monisyinen progedödö on niin salakavalan melodista, että muistuttaa Ne Obliviscarisista. Melodiahetkissä soivat akustinen kitara tai piano ja veisuu, mutta pääosin mylly pyörii teknisen deathin ja kaahauksen merkeissä. Jo se riittäisi dynaamiseen progemetalliin, mutta ei – nelikko säntäilee tyylistä toiseen kuin normaaleille sovitusratkaisuille allergisena.
Venkuraprogea seuraa tylsä skank-komppi tai punkiksi raastettu soolo, sitä taas äärimelodinen lauluosio. Kauniin laulannan sekaan pärähtää Onni Varis -tyylinen, lujalla tahdolla mutta ohuemmalla taidolla tykitelty urkusoolo.
Levy vaatii paljon kuuntelua mahtuakseen ajukoppaan, ja hämmentävimmillään sinfoninen sirkusjatsin sekasotku soi 13-minuuttisessa lopetuksessa, jonka rakenteissa ei ole edes Raamatun vertaa logiikkaa.
Tunti tätä on ehdottomasti liikaa.