Katalonialaiseksi äärimetallilegendaksi promoottorin sanoin kuvailtu Vidres a la Sang ei soita mitään kelloja, vaikka taustalla on jo viisi albumia. Markkinoinnin ylisanoihin on tullut toki törmättyä, mutta legendasta puhuminen tuntuu melkoiselta liioittelulta.
Virtut del Desencísiltä paljastuu monenlaisin eri vivahtein väritettyä metallia, jossa pääosaa näyttelevät black ja death. Kama on jokseenkin teknistä ja hetkittäin mukana on gojiramaista nokkeluutta, mikä tekee musiikin kuuntelusta mielenkiintoista. Myös päälle parikymppisen yhtyeen taitotaso vakuuttaa.
Paikallisella kielellä sanoituksensa rustaava bändi menee niiltä osin täysin ohi, joten täysi keskittyminen sävellyksiin on helppoa. Albumi on kasattu selvästi huolella, ja pitkähköt biisit istuvat yhteen vaivatta. Jännite säilyy, mutta kaikkein kovin kliimaksi ja irtiotto jää odottamaan tuloaan.
Vidres a la Sangin uusin on hyvä levy, joka ansaitsee tulla kuulluksi. Progressiivissävytteistä äärimetallia tulee harvemmin nautiskeltua, mutta tämän kiekon parissa aika kuluu kuin hujauksessa. Tyylitajuista tavaraa, kerta kaikkiaan.