Vanhan koiran luita murskaava puruvoima on tallella – arviossa Khold

Julkaistu Infernossa 6/2022.

24.09.2022
KHOLD
Svartsyn
SOULSELLER

Vuodesta 2000 myllyä pyörittänyt Khold on pysytellyt viimeiset kahdeksan vuotta hiljaa, joten sen seitsemäs albumi putkahtaa esiin yllätyksenä. Ajan kulumista ei kuitenkaan huomaa, vaan ajaton ilmaisunsa on säilynyt tunnistettavana.

Svartsyn on rakennettu totuttuun tapaan suoraviivaisesta musiikista, jossa yhdistyvät black metal ja vastustamattomasti groovaava rock, mutta tällä kertaa ehkä hitusen aiempaa monipuolisemmissa merkeissä. Hitaiden möyrintöjen ja Manngardin kaltaisten menopalojen välissä on paljon tilaa, jonka Khold myös hyödyntää.

Yhtyeen keski-ikä on viidenkympin tietämissä, mikä ilmenee perinnetietoisuutena ja täysin omaehtoisena tekemisenä. Tylyt riffirouhinnat kertovat, että hommaa tehdään keskisormet pystyssä ja skenen kirjoittamattomista säännöistä välittämättä – kuten tietysti pitääkin.

Svartsyn on Kholdin ystäville takuuvarman tuttua tavaraa, mutta levyn tanakka ote onnistuu silti säväyttämään. Vanha koira ei ole oppinut uusia temppuja, mutta luita murskaava puruvoima on tallella.