Tumenggung on melkoisella todennäköisyydellä ensimmäinen indonesialainen heavy metal -yhtye, jota pääsen kuuntelemaan. Maan musiikkitarjoilun kuluttaminen on jäänyt muutenkin minimiin.
Saattaisi luulla, että tarjolla olisi länsi kohtaa Kaukoidän -tyyppistä vaikutteiden sekamelskaa, mutta yhtyeen toinen levy sisältääkin varsin tyylipuhdasta 1980-luvun heviä. Saatekirje pudottelee Judas Priestin ja Dokkenin kaltaisia verrokkeja, ja sitä itseäänhän tämä onkin.
Tarkempi selvittely paljastaa, että jo ensimmäisellä Soul of Steel -levyllä oli sävellykselliset kohokohtansa. Levyä vaivasivat kuitenkin tuhnuiset soundit ja tietty amatöörimäisyys. Back on the Streets soi puolestaan kirkkaasti, ja esimerkiksi Living on the Edgeen on saatu ujutettua nokkela tunnelmaa vaihtava sävellysratkaisu. Laulukieleksi on ymmärretty valita yksinomaan englanti, kun debyytillä mentiin välillä indonesiaksi.
Varsinkin laulaja-kitaristi Arif Ramadhan loistaa kuusikielisen varressa. Soolot lähtevät sähäkästi. Vielä kun niihin ja muuhunkin tuotantoon saataisiin mukaan pari astetta enemmän omaa ääntä, Tumenggung voisi yltää hyvinkin merkittäviin saavutuksiin.
1000 Tons of Metalin ja Symphony of Haten tyyliset kappaleiden nimetkin kaipaisivat hiukan enemmän pohdintaa.