Pure Steel on profiloitunut perinteisen hevimetallin julkaisijana, mutta silloin tällöin lafkalta putkahtaa pieniä yllätyksiä, kuten nyt saksalaisen Cromin mainio kolmas kokopitkä.
Asiaan kuuluvan kornisti ja mahtipontisesti nimetyn Cromin takaa löytyy yksi mies, Walter Grosse, joka on vaikuttanut myös huomattavasti tunnetummassa Dark Fortressissa. Miehen musiikillinen visio pääsee kuitenkin täyteen kukkaansa vasta Cromissa, joka tarjoaa hyvin energistä ja kaikin puolin mukaansatempaavaa sarjakuvametallia laadukkaasti toteutettuna.
Where Northmen Dieta voisi luonnehtia Bathoryn power metal -versioksi. Määritelmä kuulostaa hirvittävältä, mutta todellisuudessa Grosse hoitelee hommat niin varmalla otteella, että musiikkinsa hellään huomaan uppoutuu helposti pitkäksikin aikaa. Erityisen huomattavaa on, että yli tunnin mittaisen albumin turhat hetket ovat huomattavan vähissä, mitä voi pitää pienenä ihmeenä.
Entuudestaan täysin tuntemattoman projektin tasokkuus tuli yllätyksenä. Oikeille paikoilleen asetellut peruspalikat kantavat jämäkästi, ja kun albumin loppuun heitetään vielä coverversio Old Man’s Childin helvetin kovasta The Millennium King -kappaleesta, eihän tässä voi kuin nostaa kädet pystyyn ja hurrata.