Laulaja-kosketinsoittaja Andy Tillisonin vuonna 2002 perustama The Tangent sekoittaa perinteiseen progerockiinsa aineksia niin elektronisesta musiikista, jazzista kuin funkistakin. Mutta niin laaja kuin yhtyeen tyylillinen paletti onkin, se on jäänyt vuosien varrella oman formaattinsa vangiksi.
Vaikka musiikki itsessään on seikkailullista, mitään kovin yllättävää The Tangent ei ole pitkiin aikoihin kyennyt esittämään. Näin on myös tällä kertaa, sillä vaikka Auto Reconnaissance tarjoaa runsaasti nautinnollisia kuunteluhetkiä, se on loppupeleissä ”vain” ihan ok The Tangent -levy.
Avauskappale Life on Holdin Steely Dan -henkinen groove ja melodinen iskevyys lupaavat hyvää, mutta valitettavasti levy ei jatku yhtä muistettavissa merkeissä. 28-minuuttinen mammuttieepos Lie Back & Think of England pitää yllättäen kutinsa koko kestonsa ja muodostaa näin yhden albumin kohokohdista.