Etsi
Yhtye lämmitteli ennen festarivetoa klubikeikalla Kalifornian Pioneertownissa.
Keikat ovat osa Hollywood Suicide -albumikiertuetta.
Ozzy itse pääsee kunniagalleriaan mukaan jo toistamiseen.
Singularity on kolmas singlelohkaisu tulevalta kolmoslevyltä.
A Promise of Better Days esittelee neljä hyvin erilaista kappaletta.
Lipunmyynti keikalle käynnistyy maanantaina 29.4.
Tiedossa kaksi keikkaa Helsingissä ja Tampereella.
Humanoid-albumi julkaistaan huomenna perjantaina.
Bachin mukaan kyse ei ole hänen ja muiden bändiläisten väleistä.
=1 on ensimmäinen levy kitaristi Simon McBriden kanssa.
Metallican stadionkeikkojen ympärillä tapahtuu kaikenlaista faneja kiinnostavaa.
Pyromantic Scryer oli ensimmäinen kappale, jonka Michael Poulsen teki death metal -sivuprojektilleen.
An Unfinished Tale -kappaleelle tehtiin myös bändin ensimmäinen musiikkivideo.
Noora Louhimo on onneksi toipunut hyvin ja jatkaa keikkailua.
Juhannusriehan ohjelmisto täydentyy liudalla kotimaisia kovuuksia sekä ruotsalaisella Thrownilla.
"Kirjoitusprosessi antoi minulle myös mahdollisuuden pohdiskella myös omaa käytöstäni", sanoo biisintekijä James Lascelles.
Youthanasian jälkeen yhtye päätyikin vaihtamaan tuotantotiimiä menestyksestä huolimatta.
Humanoid julkaistaan 26.4.
Yhtyeen esikoislevy ilmestyy kesällä.
Laulaja vertaa itseään ilmapalloon.
Ozzyn lisäksi mukaan nimettiin muun muassa Cher, Foreigner ja Peter Frampton.
Yhtye jättää keikkalavat määrittelemättömäksi ajaksi.
Kappaleeseen tiivistyy Hellbutcherin ydin.
Lipunmyynti käynnistyy 24.4.
Yhtyettä pyörittävät The Moth ja The Bellwether.