Etsi
Ensimmäiset tapahtumat järjestetään Vantaalla, Helsingissä ja Tampereella.
Brutaalia menoa luvassa 24.-25.5.
Vuonna 2018 sekavassa tilassa pidätetty Pat O'Brien on päässyt taas tolpilleen.
Laulajan suhde hiusmuotoilijan kanssa oli Sharonille todella kova paikka.
Kiertue kattaa Oulun, Helsingin, Tampereen ja Turun.
"Ihmiskunnan tulevaisuus maan päällä on epävarma, ja me kaikki voimme valita tunnustammeko vastuumme vai pakenemmeko."
Yhtye kiertää alkukeväästä Suomea yhdessä Insomniumin kanssa.
Ozzy on päättänyt nousta lavalle vielä vähintään kahdesti hyvästelläkseen faninsa kunnolla.
Kappale löytyy Tomi Koivusaaren Bjørkø-sooloprojektin debyytiltä.
Kyseessä kolmas single tulevalta albumilta.
20.1.2024, Louhisali, Espoo
19.1.2024, Tavastia, Helsinki
Stanleyn mukaan ihmiset eivät ole täysin ymmärtäneet, mikä virtuaali-KISSin pointti on.
Metallikuningatar tarttui vanhaan thrash-klassikkoon.
Hämeenlinnalaisyhtye on uuden aikakauden alussa.
The Distance Between Us sijoittuu tarinan loppupäähän.
Kappale esittelee yhtyeen raskaampaa ja dramaattisempaa puolta.
Yhtye nähdään Suomessa kesäkuussa uuden levynsä tiimoilta.
Rankarumpu on yhtyeen 12. pitkäsoitto.
Yhtye keikkailee viimeisimmän Guardian-albuminsa tiimoilta.
Epic julkaistaan maaliskuussa.
Kappale on ensimmäinen makupala tulevalta debyyttilevyltä.
Josh Wilbur on tuottanut aiemmin muun muassa Megadethiä ja Gojiraa.
Fall on yhtyeen kahdestoista pitkäsoitto.
Uutta basistia ei ole vielä nimetty.