Bändinne mukaan nimetyn debyytin musiikkia voisi luonnehtia folk metaliksi, mutta meininkinne on aivan muuta kuin ”perus-Ensiferumia”. Onko bändin linja nyt se, jollaiseksi sen alun perin suunnittelitte?
– Folk metal on ollut minulle rakkain musiikkityyli teinistä asti, mutta haluan tuoda genreen jotain uudenlaista, uuden sukupolven modernia materiaalia. Sitä varten perustin tän bändin. Sähkökanneltajamme Eppu Puhjo on taas enemmän puhtaan folkin ja Jethro Tull -tyylisen kaman ystävä eikä ole ikinä kuunnellut mitään Ensiferumia tai Moonsorrow’ta, laulaja Miikka Virtapuro avaa.
– Ainoa rajanvetomme oli, että haluttiin folkvaikutteiden olevan autenttista suomalaista kansantraditiota, ei niitä miekka- ja fantasiajuttuja. Muuten ei ollut varsinasta linjaa, alettiin vaan tehdä mielestämme hyviä biisejä. Tarkemmat ideat, ajatukset ja konseptit hioutuivat sitten ajan kanssa.
Valitsitteko kanteleen ihan vain siksi, että erottuisitte joukosta, vai onko taustalla joku muu ajatus?
– Pelkällä erottumisella ei pötkitä yhtään minnekään, jos musiikki on huonoa. Bändi on paljon enemmän kuin pelkkä kantele, ja kaikki biisit toimisivat myös omina teoksinaan vallan mainiosti.
– Tiesin Valkeita perustaessani, että haluan käyttää kannelta, ja ensimmäinen jäsen jonka värväsin olikin Eppu. Tajuttiin samoihin aikoihin, ettei kanteleella tehdä juuri mitään nykymusiikkia ja ettei soitinta näy hirveästi muualla kuin museoissa ja alakoulun musiikkitunneilla. Silti se on maamme kansallisinstrumentti.
– Aika monet suomalaiset kokevat kanteleen suorastaan rumaksi soittimeksi ja pitävät sitä jonain muinaisjäänteenä, mistä meillekin vittuiltiin alkuaikoina. Me kuitenkin rakastettiin sen soundia, ja tilanteen muuttaminen tuntui henkilökohtaiselta missiolta: mepä mennään, keksitään itse tavat ja tekniikat soittaa kannelta modernilla tavalla ja näytetään kaikille, että se on aivan helvetin upeankuuloinen soitin!
Kielivalintanne on suomi. Eikö tämä leikkaa aika paljon saumoja mahdolliselta kansainväliseltä breikkaukselta?
– Jos tekee musiikkiaan vain kansainvälinen breikkaus tavoitteena, luulen, että osuu aika harvoin maaliin. Me tehdään omanlaista juttuamme rakkaudesta musiikkiin, siitähän kaiken kuitenkin pitää lähteä.
– Tähän asti ollaan saatu palautetta pääosin ulkomailta, eikä suomen kielen käyttömme tunnu mietityttävän muita kuin suomalaisia. Päinvastoin: ihmiset ovat lähettäneet meille viestejä suomeksi ja kertoneet innoissaan kääntävänsä lyriikoita itselleen ymmärrettävään muotoon.
– Ja meneehän Rammsteinkin maailmalla aivan täysillä! Suomen kielen käyttö antaa meille persoonaa, erottaa meidät muista bändeistä ja tukee musiikin eksoottisuutta entisestään. Meiltä on kuitenkin on lupa odottaa tulevaisuudessa englanninkielisiä biisejä.
Mihin uranne etenee tästä pisteestä?
– Meillä on esikoislevyn jälkeen jo paljon ideoita, mihin juttuihin halutaan pureutua syvemmin, mistä halutaan kulkea poispäin ja mitä uutta väriä halutaan lisätä palettiin.
– Ollaan oltu myös hääräämässä suomalaiseen mytologiaan perustuvassa fantasia- ja kauhuelokuvassa Backwood Madnessissä, jonka toivotaan lyövän läpi folk metal -yleisöille valkokankaan puolella.
Juttu on julkaistu Infernon numerossa 2/2017.
