Edeltävä Amoral-kiekko Beneath jätti kaikessa moninaamaisuudessaan aprikoimaan lintua vai kalaa, mutta nyt helsinkiläispumppu kuulostaisi esittävän asiansa suoraan.
Tai siis ei. Suoraanhan tämä ei mene, mutta kuudes Amoral-platta esittelee joka tapauksessa yhtyeen, jolla on helposti hahmottuva tehtävä: soittaa tyylikkäänmelodista progressiivista metallia ilman ilmiselviä esikuvia. Meno on tavallaan vähän sama kuin Omnium Gatherumilla, vaikka bändit erityyppisiä ovatkin.
Nyky-Amoralin vahvuus on siinä, että vaikka sen soittama musiikki on kerroksista, kiemuraista ja taituruutta vaativaa, Fallen Leaves & Dead Sparrowsia voisi kuvitella kuuntelevan sellaisenkin tyypin, jolle Dream Theater on hirvityksen kauhistus.
Suuri osa tästä mielikuvasta lepää tasavahvan levyn pakottomuudessa. Soitto soljuu esimerkillisen vaivattomasti, ja esimerkiksi silloin tällöin esiintyvät raskasmetallisemmat spurtit irtoavat niin itsestään, että niiden ilmiasu muotoutuu hämäävän kevyeksi. Tämä on ”oikeasti” sekä monimutkaisempaa että raskaampaa musiikkia kuin miltä se kuulostaa. Ainoa juttu, jota bändi voisi miettiä, ovat ajoittaiset örinät. Ne eivät varsinaisesti ahdista, mutta tuntuvat kenties hitusen itsetarkoituksellisilta muun menon seassa.
Tyylilaji kuin tyylilaji, pääasia ovat toki hyvät biisit, ja niitä tuntuisi tällä kertaa piisaavan milteipä levyn täydeltä. Kannattaa syynätä, vaikkei olisi aiemmin lähtenyt.
Pari biisiä syyniin täältä.
Huom! Tämä EI OLE arvostelu. Sen löydät painetusta lehdestä myöhemmin.