Virolainen Metsatöll on tullut todettua toimivaksi, hyvällä meiningillä tamppaavaksi ryhmäksi, mutta yksikään yhtyeen viidestä levystä ei ole saanut minua tarraamaan sutta niskavilloista oikein pihtiotteella. Liekö syynä sitten, että yhtye on tullut aina miellettyä enemmän live- kuin levybändiksi, tiedä häntä, mutta näin ovat marjat.
Bändi kertoo tiedotteessa hylänneensä edellisten levyjen keskivertotempon ja eeppiset tarinat ja keskittyneensä enemmän energiaan, melodiaan ja mukaansatempaavuuteen. Ilman lähempiä tutkimuksia on hieman hankala sanoa, kuinka radikaali ero aiempaan on, mutta kaikki edeltävän virkkeen jälkimmäiset määreet ovat kyllä 7.3. ilmestyvällä Karjajuht-levyllä hyvin edustettuina.
Metsatöllin metalli on edelleen kansansoittimin silattua, mutta varsinaisille hilipatipippaa-taajuuksille ei päädytä. Perinnesoitinten tehtävänä on lähinnä kuorruttaa tarttuvasti runnottuja riffejä eikä päinvastoin, ja tämä toimii ainakin meikäläiselle.
Useita metallin alalajeja raapiva Karjajuht lähtee näin toimisto-oloissa, tietokone-Geneleceistäkin luukutettuna vallan mainiosti, mutta kyllähän yhtyeen poljento on parhaimmillaan kalja tai kaksi lapasessa. Fanille takuuvarma syöttö, muidenkin kannattaa ottaa koppi.
Huom! Tämä EI OLE arvostelu. Sen löydät painetusta lehdestä myöhemmin.