Kovassa nousussa viimeisimmän Tavastland-albumin myötä oleva tummasävyinen metalliyhtye Havukruunu on täyttänyt keikkasaleja ympäri Suomen kevään aikana. Toukokuisena torstaina Tampereen Olympia ei ollut täpötäynnä, mutta paikalle oli silti raahautunut mukavan kokoinen ja ilahduttavan heterogeeninen joukkio pakanallisen raskaan musiikin ystäviä.
Laulaja-kitaristi Stefan kipparoima Havukruunu aloitti noin 75-minuuttisen settinsä muutamalla Tavastland-levyn raidalla, jonka jälkeen tiukasti soittanut ja väkevään livesoundiin tukeutunut bändi siirtyi vanhemman tuotannon pariin. Kunnes varjot saa, Talven mustat tuulet, Tähti-yö ja hevoiset ja muut ikääntyneemmän tuotannon eeppiset ja perinnetietoiset helmet veivät kuulijat keskelle hämäläisiä ikiaikaisia aarniometsiä – ainakin kuvainnollisesti. Hemmetin kovaa ajoahan se oli alusta loppuun.
Kuopiossa muuten soi lauantaina 10. toukokuuta. Ei ehkä kannata missata.
Niin ja vielä erikoismaininta sille tamperelaisyleisön edustajalle, joka heitti jossain setin vaiheessa ilmoille hyvin ilahtuneelta ja vilpittömän hämmästyneeltä vaikuttaneen ”ihan kipeitä riffejä” -huudahduksen. No perkele, todellakin niin!
Teksti ja kuvat: Timo Isoaho