Hexvessel on ollut kiinteä osa musiikkikokemuksiani siitä asti, kun yhtye julkaisi No Holier Temple -albumin (2012). Olen tainnut jopa nähdä yhtyeen keikalla tai parilla lähes jokaisen albumin tiimoilta. Kun suhde bändiin kuin bändiin on tällainen, on harvinaista, että myöhempi tuotanto päätyy nousemaan olevaisuuden korkeammalle tasolle. Hexvesselin kohdalla tämä toteutui, kun bändi julkaisi ensin syksyllä 2023 albumin Polar Veil ja viime kesänä sen sisaralbumin, Nocturnen. Hexvessel otti psykedeelisestä folkista aimo harppauksen kohti black metal -vivahteista pakanametallia, menettämättä juuriaan ja varsinkaan suhdettaan ihmisyyteen ja luontoon. Tämän myötä Hexvesselistä on kasvanut viime vuosina itselleni yksi merkittävimmistä musiikillisista matkoista.
Siksi olenkin pyrkinyt kokemaan Hexvesselin viimeisen muutaman vuoden aikana mahdollisimman monesti elävänä. Ihan kaikille mahdollisille keikoille en ole venynyt, mutta live-kokemuksia on kertynyt kourallinen.
Kummallisin asia Hexvesselissä juuri nyt on se, miten harvalukuisen joukon kuulijoita se tuntuu tavoittavan. Nytkin Helsingin On the Rocksissa oli läsnä hämmentävän pienilukuinen joukko ihmisiä, vaikka yleisöä olikin ihan kelvollisesti. Joissakin tapauksissa ymmärrän hyvin, minkä takia jonkin yhtyeen musiikki ei ole kovin suuren ihmismäärän juttu, mutta tälläkin kertaa pohdin keikalla monesti, ovatko kaikki vanhaan folk-aikaiseen Hexvesseliin perehtyneet tai sen ehkäpä liian ei-metallisena musiikkina sivuuttaneet perehtyneet yhtyeen uusiin luomuksiin? Vai onko kyse ehkä siitä, ettei nykyinen Hexvessel omalaatuisuudessaan vain puhuttele kaikkia? Toisaalta, onko tällä väliä? Hexvessel on marginaalista musiikkia ja saattaa olla, että se ilmaisee itseään tavalla, joka ei vain resonoi kaikissa. Koen olevani onnekkaassa joukossa, kun Hexvessel puhuttelee minua näinkin voimakkaasti ja niin monilla eri tasoilla.
On the Rocksin esiintyminen oli kuin Hexvesselin viime aikaiset konsertit nyt kahden uusimman albumin tiimoilta: Mat McNerney ja kumppanit kutsuvat kuulijansa mukaan ihan omanlaiseensa messuun ja jokainen esitettävä kappale tuntuu ihan erityisen merkittävältä rituaalilta, joiden aikana mielessä ehtii liikehtiä lukemattomia tuntemuksia.
Hexvesselin karunkauniissa yhdistelmässä pakanametallia, doomia ja psykedeelistä folkia on jotain todella runollista. Nytkin On the Rocksissa kuultiin runsaasti kappaleita juuri Polar Veililta ja Nocturnelta, mutta livenä esitettynä kappaleet tuntuvat saavan jopa ihan erilaisen muodon ja merkityksen kuin levyllä. Hexvesselin huuruportaali johdattaa johonkin ihmisen, luonnon ja meidän sekä kaikkea meitä ympäröivän yhteyden keskelle. Vaikka Hexvesselin soittaessa tunteekin olevansa metallikeikalla, on tunnelma samalla harras, jopa hengellinen. Ihan kuin Hexvessel haluaisi jokaisella kappaleellaan saada kuulijansa tuntemaan jotain sellaista, mikä on kyllä meidän ihmisten elämässä aina läsnä, mutta johon meillä ei ole aina aikaa tai keskittymistä paneutua enää niin paljon kuin pitäisi. Hexvesselin luontosuhde kuuluu kaikessa yhtyeen musiikissa ja vaikka olisi itsekin miten kaupungistunut, jo pelkästään On the Rocksin kellarissa Hexvesselia kuunnellessaan saa kummallisen yhteyden omiin juuriinsa.
Läsnäolo on jotain, mitä voi osoittaa monilla eri tavoilla keikoilla. Jotkin bändit eivät malta keskittyä siihen lainkaan. Hexvessel vaikuttaa elävän musiikkiaan. Kun Mat McNerney antaa aikaa kappaleiden välissä kertoakseen vaikka siitä, miten kappale syntyi Aleksis Kiven runon pohjalta tai kuinka juuri tässä kappaleessa suomalainen kansanperintö on erityisen paljon läsnä, hänen Suomi-suhteensa saa miettimään omaa suhdetta omaan suomalaisuuteensa. Tässä tapauksessa tarkoitan juuri sitä, että bändi voi olla yleisön ohella läsnä myös omalle musiikilleen ja sille, mistä se on juontunut. Hexvessel ei ole yhtye, joka kirjoittelee lauluja joistakin aiheista. Se tuntuu juuri tällä hetkellä ja juuri tässä muodossa ihan erityisen merkitykselliseltä ja läsnäolevalta musiikilta, ja sitä me ihmiset todella tarvitsemme.
Keikan päätyttyä ostan Hexvesselin merchandise-tiskiltä paidan, ja itse asiassa myös lämppäribändi Hollow Woodsin vinyylin, koska aikataulujen risteämien takia en heidän esiintymistään ehtinyt nähdä. Sitten naurahdan itselleni, että minulla taitaa olla jonkinlainen pakkomielle haluta kaiken hyvän musiikin menestyvän isommin, ihan kuin suuri yleisö tekisi musiikista merkityksellisempää, vaikka Hexvesselin kaltaisen yhtyeen kohdalla merkittävää on se, miten paljon heidän musiikkinsa ja luomansa maailma on merkinnyt yksilölle. Tässä tapauksessa se on antanut minulle valtavan paljon kokemuksia, sekä fyysisiä että henkisiä, ja On the Rocksissa ympärilläni oli paljon vastaavia kanssakokijoita. Hexvessel on täten puhutellut taiteellaan todella syvältä todella monia ihmisiä, ja se on enemmän kuin merkittävää.
Tästä huolimatta, tai tämän takia, kehotan silti kaikkia paneutumaan Hexvessel-albumeihin Polar Veil ja Nocturne. Ne ovat mielestäni parhaita ja merkittävimpiä metallialbumeita, mitä Suomessa on ihan viime vuosina julkaistu.