”Suomen omaehtoisin ja persoonallisin pieni suuri metallifestivaali” Dark River Festival on järjestetty Kotkan kupeessa jo parikymmentä kertaa. ”Pakottavista logistisista syistä” tapahtuma on jäänyt väliin aiempina vuosina, mutta tänä kesänä tie vei viimein Kymin vehreään ytimeen Honkalan ampumahiihtostadionin maisemiin. ”Pakottavat logistiset syyt” aiheuttivat toki tälläkin kerralla sen, että festarialue kutsui syleilyynsä hieman vaihtelevasti tapahtumapäivästä riippuen, mutta kutsuipa kuitenkin.
Aloituspäivänä näkö- ja kuulohermojen kohteeksi osuivat vihainen ruotsalaisryhmä The Crown ja bändin tutusta ”suomi-intoilusta” kertoivat tällä kerralla muun muassa esiintyjien Stone- ja Ancient Rotten Graveguards -paidat. Myös Taneli Jarvan luotsaama The Dark Place (siis T. Jarva & The Dark Place) ja Finntroll olivat väkevässä lyönnissä.
Perjantain loppuillan melankolisista sävelmistä vastasivat Swallow The Sun ja My Dying Bride sekä vähän vähemmän synkkä Ruoska. Brittipioneeri My Dying Briden keikkaan kohdistui tietenkin erityistä mielenkiintoa, sillä läntisen Yorkshiren painavimman keulilla viihtyy nykyään Swallow-solisti Mikko Kotamäki. Verrattuna MDB:n pitkäaikaiseen solistiin Aaron Stainthorpeen, Kotamäki saattaa vääntelehtiä ja voihkia hieman vähemmän teatraalisesti, mutta laaja-alaisuudestaan tunnettu laulaja näytti vaativien ja isojen saappaiden mahtuvan hänen yllensä mainiosti. Ihan helvetin väkevä suoritus. Kun My Dying Bride myllytti riffimyrskyjään, Dark Riverin tummentunut kesäilta tuntui todellakin nimensä veroiselta.

Päätöspäivän ensimmäinen havainto osui pitkästä aikaa lavalle nousseeseen Pain Confessoriin. Ja niinhän siinä kävi, että hämeenlinnalaisryhmä näytti ja kuulosti estradilla juuri siltä kuin vuosia karsinassa pidetyn sonnin pitääkin: innokkaalta, energiseltä ja äkäiseltä.
Vähän yli parikymppisen hollantilaisryhmä Carach Angrenin sinfonisen ja melodisen black metalin teatraalisuus kärsi hieman valoisasta kesäillasta, mutta kyllähän bändi toimitti silti varsin osuvasti. Pudasjärvellä liki kolme vuosikymmentä perustetun Kalmahin ”kalajutut” eivät sen sijaan kärsineet juuri mistään: jos pitkän linjan melodinen death metal innostaa, Kalmah on takuuvarma tapaus. Jos valittamisen aiheita etsimällä etsii, solisti-kitaristi Pekka Kokon laulut kuuluivat harmillisen vaimeasti.
Mainiona livebändinä tunnetun kreikkalaisen Rotting Christin ainoa ongelma oli puolestaan pitkä levytysura. Siis siinä mielessä, että mainiolla livesoundilla tuutanneen bändin tunnin mittaisesta setistä jäi uupumaan noin ”miljoona” oleellista kappaletta. Mutta jos tämä probleema sivuutetaan, Sakis Tolisin kipparoiman ryhmän toimitus oli silkkaa priimaa ensitahdeista alkaen.
Kolmekymmentä vuotta sitten Suomen pienimmässä kaupungissa Kaskisissa perustetun Saran ”raskaammasta ja isosta uusiosoundista” on puolestaan puhuttu jo jonkun aikaa, ja Dark River -keikka olikin aikamoista painavan kitaroinnin juhlaa. Jylhät riffit olivat paikoin sitä luokkaa, että ne saattoivat hyvinkin nostattaa aaltoja läheisen Kymijoen pinnalle. Toivottavasti kalat eivät kuitenkaan häiriintyneet.
Tarvitsetteko summausta? Dark River Festival vuosimallia 2025 oli sen luokan viihdytyspaketti, että Kotkan metsiköihin täytyy suunnata uudelleenkin. Miksei siis jo ensi kesänä.
Teksti ja kuvat: Timo Isoaho
