Muistan yhä kuin eilisen päivän, kun näin kuopiolaisen Tarotin musiikkivideon Hittimittari-ohjelmassa vuonna 1986. Mikko Alatalo esitteli mystisen uuden heavy metal -yhtyeen ja kertoi, että Tarot tarkoittaa ”keskiaikaista ennustuspeliä kuolemankortteineen ja muine hirveyksineen”. Jaahas, vaikuttaa hyvältä. Mitähän seuraavaksi on luvassa?
Ja sitten Wings of Darkness tärähti käyntiin. Pecu Cinnarin hevosenpotkumaiset rummuniskut, Zachary Hietalan loistava kitarariffi ja Marko Hietalan huikea laulu sekä bassotyöskentely löivät kerrasta ällikälle. Totta kai Zero Nine ja Peer Günt olivat tahoillaan tehneet pirun kovaa jälkeä jo hieman aiemmin, mutta Tarot oli jo ensilevyllään siinä kuuluisassa maailmanluokassa. Ja nyt kannattaa muistaa, että kasarin puolivälissä ”Härmästä” ei pahemmin tullut maailmanluokan bändejä. Paitsi että nyt tuli. Ja tietenkin Tervosta, syvältä Savosta. Saatanan kieroa touhua.
Hypätään muutama vuosikymmen eteenpäin. Kovia kolhuja kokenut Tarot — Pecu on siirtynyt ylä- tai alakerran orkesteriin — on saapunut Tampereen Tavara-asemalle. Bändi juhlistaa kuluvan vuoden aikana nelikymppisiä viettävää Spell of Iron -debyyttiään ja samalla omaa pitkää uraansa, eikä orkesteri ole jäänyt jahkailemaan bileidensä kanssa. Kun rundi starttaa, eletään tammikuun toista päivää.
Tarot — Marko, Zachary, Tommi ”Tuple” Salmela (samplet ja laulu), Janne Tolsa (koskettimet) ja Antero Seppänen (rummut) — oli kivikovassa iskussa jo edellisen keikkakimaransa aikoihin vuosina 2023–2024, ja odotukset 40-vuotisrundin suhteen olivat sen mukaiset. Itse asiassa lupa oli odottaa jotakin vieläkin hienompaa, sillä bändi oli etukäteen vihjaillut nostavansa settiin aiempaa enemmän vanhempaa tuotantoa. Kaikki kunnia loistaville uudemmille Tarot-levyille, mutta jos Spell of Iron ja Follow Me Into Madness iskeytyivät aikanaan tuoreeltaan tajuntaan, ne porautuivat sydämeen aivan erityisellä tavalla.
Millaisessa iskussa Kuopion vanhan liiton mestarit sitten olivat tammikuun alkajaisiksi? No, kyllähän te sen tiesittekin. Jäätävän kovassa. Toki, jos kysyttäisiin yhtyeeltä itseltään, kiertueen ensimmäisellä keikalla se niin sanottu kova rutiini vielä puuttui ja esimerkiksi joidenkin biisien aloitukset ja lopetukset saattoivat olla hieman ”levällään” ja teknisiä ongelmiakin ilmeni, mutta isossa kuvassa konsertin suuri hyväntuulisuus ja lämminhenkisyys korvasivat kaikki mahdolliset puutteet.
Mistä aloitetaan? Vaikka valoista ja äänimaailmasta. Valoshow oli ihan törkeän tyylikäs: lukuisat lamput välkkyivät biisien ehdoilla ja niitä tyylikkäästä tukien – ja niitä lamppuja oli nimittäin jumalattoman paljon! Soundit? Tarotin herkullinen heavy metal vyöryi yleisön täyttämään saliin voimakkaana, päällekäyvänä ja raskaana — juuri niin kuin pitääkin. Ja kun lavalla oli Marko Hietalan kaltaisia, maailman kovimmissa paikoissa marinoituneita suurmestareita (yhtäkään muuta Tarot-muusikkoa väheksymättä), miten soitto toimi? Niinpä niin: aivan helvetin tiukasti ja ilmeikkäästi. Ja kyllähän ainakin omaa sydäntäni sykähdytti hyvinkin vahvasti tietoisuus siitä, että Zachary Hietala — legendakitaristi — pääsi ensimmäistä kertaa elävän Tarot-yleisön eteen vajaan puolentoista vuoden breikin jälkeen. Ja ne soolot Lady Deceiverissä ja monessa muussa kappaleessa… Voi hemmetti, miten tolkuttoman maukasta Kramerointia!
Ja laitetaanko taas kerran erikoismaininta Turmion Kätilöistä lainatulle rumpalille? Totta helvetissä laitetaan. Antero Seppänen oli saanut kunnian opetella jokusen itselleen uuden Tarot-veisun sitten edellisen keikkarupeaman, mutta ammattimies on ammattimies: soitto oli taas kerran tyylikästä, varmakätistä ja täysin klikitöntä.
Jos palataan tässä vaiheessa alkuun, niin kyllähän Tarot löi kaikki valttikortit (!) pöytään heti kello kaksikymmentäyksi, kun intron jälkeen ämyreistä alkoi puhuroida Midwinter Nights. Spell of Ironin avausraita on pesunkestävä heavy metal -klassikko, johon ajan hammas ei ole onnistunut pureutumaan ainakaan ensimmäisen neljän vuosikymmenen aikana.
Ja sitten mentiin, niin tuttujen kuin vähän harvemminkin kuultujen veisujen myötä. Dancing on the Wire, Crows Fly Black, Lady Deceiver, Warhead, Wings of Darkness, Descendants of Power. Silkkaa raskaan ja tarttuvan perinnehevin juhlaa. Entäpä sitten Back in the Fire Tuplen liidivokaaleilla? Aivan perkeleen hyvä veto.
Armoa ei ollut luvassa missään vaiheessa. Hell Knows (ehkä hieman unohduksiin jäänyt helmi?), Veteran of Psychic Wars (toinen loistoveto Tuplelta), Traitor ja Rider of the Last Day pitivät tunnelman Tavara-aseman katossa. ”V***u, miten kova”, kuului yleisöstä muutamankin kerran. Siinä osuttiin harvinaisen oikeaan, vaikkakin hieman karkeasti ilmaistuna.
Kliseistä mutta niin totta: kaikki hyvä loppuu aikanaan, mutta ei ihan vielä. Do You Wanna Live Forever sai Markon tarinoimaan lähestyvistä tasavuosisynttäreistään – mies juhlii kuusikymppisiä 14. tammikuuta. Ja sitten vielä Crawlspace ja yksinäinen encore Pyre of Gods – ja kiitos ja kumarrus.
Reilu 90 minuuttia sujahti kuin siivillä – tietenkin pimeyden siivillä. Keikan päätyttyä fiilis olikin lähinnä sellainen, että tämä pitää kokea uudelleen. Ainakin pari kertaa. No, mahdollisuuksia siihen onneksi on, sillä Tarotin talvirundi koostuu vielä kahdeksasta keikasta. Menkääpä katsastamaan, sillä jos ei tullut jo selväksi, niin tämä on legendaarista.
Teksti ja kuvat: Timo Isoaho
