41-vuotias Helloween on laajasti tunnustettu yhdeksi power metalin pioneereista, jonka alkuaikojen tuotannossa oli jopa speed/thrash metalin kehitykseen vaikuttaneita aineksia.
Yhtyeen 40 Years Anniversary -kiertueen Helsingin-keikan aikana käväisi silti mielessä, että onko Helloweenille esimerkiksi Suomen medianäkyvyydessä annettu tarpeeksi arvostusta. Täysi jäähallillinen vanhoja ja myös kiitettävän runsaslukuisesti nuoria metallin rakastajia ainakin todisti silminnähtävän vakuuttavasti, että nyt ollaan lajityypin eliittinimen taikapiirissä.
Bändi on uuden tulemisensa ja Helloween United -vaiheen aikana ollut mahtavassa iskussa ja se näkyy myös itsevarmana asenteena. On korskea peliliike laittaa setin toiseksi kappaleeksi The King for a 1000 Years, jonka live-versiokin kestää kymmenisen minuuttia. Se ei menoa haitannut, päinvastoin!
Viimeistään seuraavana tullut Future World osoitti, että nykyisen kokoonpanon molempien laulajien, Michael Kisken (bändissä (1987–1993, 2017–) ja Andi Derisin (1994–), äänet ovat priimakunnossa. Miehet myös johtivat toimintaa vakuuttavasti rauhallisella karismallaan läpi noin kahden tunnin ja vartin kokonaisuuden.
Kyse oli myös täysipainoisesta show’sta isolla S:llä. Koko lavan levyinen valtaisa taustanäyttö tykitti vaikuttavaa kuvamateriaalia, joka aidosti tuki kappaleiden tunnelmaa ja antia.
Oli myös sykähdyttävää seurata jäsenistön keskinäistä kemiaa lavalla. Kisken kera kokoonpanoon palannut kitaristi-laulaja Kai Hansen edustaa Helloweenille vähän samaa kuin hiljattain edesmennyt Ace Frehley KISSille: ikuinen velmuilija ja pörröpäinen true rocker, joka koko olemuksellaan viestittää, että tokihan tässä on iso koneisto toiminnassaan, mutta hei, ei se ole niin vakavaa. Miehen laulama varhaisten aikojan Heavy Metal (Is the Law) toi keikan loppupuolelle aitoa ja kaivattua underground-tunnelmaa.
Perustajajäsen Michael Weikath taas vaikutti varsin hauraalta fyysisesti ja aluksi tuntui, että hän jää valtaisassa esillepanossa statistin rooliin lavan reunalla. Kitaristi antoi kuitenkin osaamisensa vakuuttaa. Yhteissoolot Hansenin kanssa muun muassa Ride the Skyssa ja Helloween-nimikkobiisissä vipelsivät mallikkaasti. Uuden levyn Universe (Gravity for Hearts) -biisin soolon aikaan Kiske otti Weikathin rakastavasti kainaloonsa ja tuolla ohikiitävällä hetkellä oli runsaasti sekuntejansa enemmän tunnelmallista painoa.
Ilahduttavaa on myös juuri se, että tämänvuotisen Giants & Monsters -levyn kappaleet puolustavat niin vastaansanomattomasti paikkaansa massiivisessa setissä. A Little Is A Little Too Much sai yleisön liikehtimään melkein yhtä voimakkaasti kuin hetkeä aiemmin kuultu I Want Out -klassikko. Kyseinen uutuusbiisi onkin yksi Helloweenin tuotannon komeimmista saavutuksista, ja tämäkin kertoo omaa kieltään yhtyeen nykykunnosta.
Keikka esitteli yhtyeen kaikkia puolia jokaiselta aikakaudelta – melkein! Helloween tunnetusti karsastaa vuosien 1991 ja 1993 ”kokeellisempia” Pink Bubbles Go Ape– ja Chameleon-levyjään. Joillain kiertueen keikoilla on soitettu ensin mainitun levyn nimibiisiä Kisken ja Derisin akustisessa osiossa, mutta nyt levykaksikolta ei kuultu sitä vähääkään.
Itselleni ne ovat jopa rakkaimpia albumeja Helloweenin tuotannossa, mutta ymmärrän olevani vähemmistössä. Kun kyseisen kappalemateriaalin poissaolo oli tiedostettu jo ennakkoon, ratkaisu ei tuonut keikkaan pettymyksen elementtejä. Kun ikuisesti jylhänkomea Dr. Stein ja kertosäe Keeper of the Seven Keysistä oli lopulta soitettu, oli helppoa yhtyä käytävien jälkikäteiskehuihin: nyt koettiin yksi kaikkien aikojen keikoista!
Lämmittelybändi Beast in Black nauttii nykyisin todella kovasta suosiosta. Tämän osoitti jo se, että halli oli varsin täynnä bändin esiintyessä ja yleisö näytti olevan varsinkin permantotasolla mukana meiningeissä. Kyse ei todellakaan ole itsestäänselvyydestä lämmittelijöiden kohdalla. Hyvästä pöhinästä itse Helloweenin kanssa oli taas merkkinä se, että Beast in Blackille oli annettu käyttöön myös pitkä eturamppi, joka sekään ei ole ihan tavallista.
Yhtyeen täsmä-dancemetal iski siis tarpeellisella voimalla ja valinta kiertueen aloitusaktiksi on sinällään viisas. Yhtyettä on tullut kehuttua muissa yhteyksissä, mutta täydellisen rehellisyyden nimissä odottelu Helloweenin hieman vaihtelevamman materiaalin pariin oli nyt niin kova, että Beast in Blackin suoraviivainen tykittely ei tehnyt suurinta mahdollista vaikutusta. Taide on aina myös kontekstisidonnaista.
Teksti: Toni Keränen, kuvat: Jussi Niemelä
Lue myös: Helloween ja Beast in Black Helsingissä – katso kuvat