Etsi
Architectsin kokoonpano muuttuu.
Yhtye nähdään kesällä Suomessa Iron Maidenin lämmittelijänä.
Yhtye konsertoi Helsingissä ja Tampereella.
Liput myynnissä 17.2. lähtien.
Laulajan ja muun bändin välit rakoilivat perusteellisesti.
Balance Breach on raivoisassa kunnossa.
Eipä lainkaan hassumpaa kamaa!
Kappale löytyy loppukesästä ilmestyneeltä Wallflowers-albumilta.
Infected Rainin viides levy ilmestyy alkuvuodesta.
August Burns Red pitää perinteestään kiinni.
Infected Rainillä on plakkarissa jo viisi levyä.
Basisti Aaron Patrick ei jatka enää bändin riveissä.
Radical on yhtyeen uran yhdeksäs studioalbumi.
Kappale löytyy syksyllä ilmestyvältä Ukko-pitkäsoitolta.
Kappale tarjoaa esimakua Karu-pitkäsoitolta.
Detsetin myöhemmin ilmestyvää esikoislevyä pohjustetaan tietysti singlekappaleilla.
Ukko on myös tulevan albumin nimikkokappale.
Bloodred Hourglassin uudella kappaleella on väkevä sanoma.
Born of Osirisin tuleva kiekko on tiivistelmä bändin parhaista puolista.
The Devil Wears Prada julkaisee jatkoa vuoden 2019 The Act -albumille.
RIP, Corey Steger (1979-2021)
Calibanin tuleva levy osoittautui hankalaksi projektiksi.
Jinjerin hommat ovat hyvässä vaiheessa.
Punkin ja metallin kiivaimpia piirteitä sekoitellaan näillä näkymin heinäkuun lopulla.
Architectsin jälki pysyy laadukkaana.