Kun suhde saavuttaa pisteen, josta ei voi enää jatkaa yhdessä – Balance Breach laajentaa soundipalettiaan uudella singlellä

Million Miles Away on toinen singlelohkaisu tulevalta albumilta.

03.05.2024

Mikkeliläinen metalcore-yhtye Balance Breach on julkaissut tulevan pitkäsoittonsa toisena singlelohkaisuna kappaleen Million Miles Away, jonka sanoituksissa parisuhde on tullut pisteeseen, jossa yhdessä eteenpäin jatkaminen on muodostunut mahdottomaksi ja eroaminen on väistämätöntä. Riipivää ja samaistuttavaa eroteemaa tehostavan videon voit katsoa alempaa.

Million Miles Away oli bändillemme inspiroiva haaste, sillä tarinan sekä biisin yleisen tunnelatauksen välittäminen kokonaisuutena oli äärimmäisen tärkeää. Laajensimme soundipalettiamme herkempään ja välillä jopa pop-vaikutteiseenkin suuntaan, koska koimme kokonaisuuden vaativan näitä uusia kiehtovia elementtejä. Kappale muotoutui valtavan ja tunteikkaan kertosäkeen ympärille, emmekä malta odottaa kuulevamme faniemme laulavan sitä pakatuilla venueilla!” kitaristi Terho Korhonen toteaa.

Kappaletta pääseekin laulamaan mukana jo huomenna lauantaina (4.5.) Mikkelin Kulttuuritalo Tempossa, jossa Balance Breach esiintyy yhdessä Stoned Statuesin kanssa.

Lisää luettavaa