Etsi
Architectsin jälki pysyy laadukkaana.
Infected Rainin nousujohteinen kurssi jatkunee myös tulevalla albumilla.
One Morning Leftin menosta haiskahtaa aito rakkaus tekemiseen.
Uusi levy näkee päivänvalon helmikuussa 2021.
BMtH:n uuden albumin ilmestymiseen on enää pari viikkoa.
Metalcore raikaa Olympia-korttelissa ja Tiivistämöllä vasta helmikuussa.
Ero tapahtuu yhteisymmärryksessä ja hyvissä merkeissä.
Jinjer purkitti liven menestyksekkäällä Australian-rundillaan.
Myoni-albumi kertoo riippuvuuksista ja niiden aiheuttamista ongelmista.
Balance Breach esittelee tuotantonsa herkkää puolta.
Corefest-iltoja vietetään 31.10. sekä 21.11.
Lost, Not Gone on kolmas singlejulkaisu tulevalta debyyttialbumilta.
Kappale löytyy yhtyeen tulevalta debyytti-ep:ltä.
"Stream of Moments on biisi, jonka toivomme herättävän ihmisissä ajatuksia."
Jatkuvalla rundaamisella on myös varjopuolensa.
In This Momentin hommat ovat kohdillaan.
Heaven Shall Burn on kasannut suuren koseptialbumin.
The Acacia Strain yllätti faninsa uudella levyllä.
Jinjerin nousujohteinen suosio on yllättänyt bändin.
Helmikuussa tärähtää!
20 vuotta sitten perustettu Bleeding Through on yhdeksännen levynsä kimpussa.
Yhtye julkaisi uuden albuminsa perjantaina.
Mukana kulkevat Underside sekä Shrezzers.
Jinjer pitää nimeään yllä uudella musiikkivideolla.
Atlas vie kotimaista metalcoreosaamista maailmalle.