Architectsin yhdeksännen levyn julkaisuun reilu kuukausi – tässä melankolisia tunnelmia maalaileva singlebiisi

Architectsin jälki pysyy laadukkaana.

Kuva: Ed Mason

Metalcorekentällä isoksi nimeksi kasvanut brittibändi Architects on valmis 26. helmikuuta ilmestyvän For Those that Wish to Exist -levyn julkaisuun.

Tulevan albumin sanoituksellinen sisältö on tälle ajalle harvinaista itsetutkiskelua:

”Tällä levyllä tarkastelen meidän kyvyttömyyttämme muuttaa elämäntapojamme siten, että voisimme pelastaa planeetan ja koko ihmiskunnan. Halusin katsoa peiliin ja kysyä, mitä me voimme tehdä, sen sijaan, että osoittelisin sormellani päättäjiä. Muutoksen täytyy lähteä henkilökohtaiselta tasolta. Kulttuurimme on kehittynyt sellaiseksi, että vastuu halutaan sysätä muiden hartioille, mutta meidän täytyy oikeasti ottaa se vastuu itse”, bändi määritteli pari kuukautta sitten.

Architectsin tuore single on yhtyeestä melankolisen ja mahtipontisen puolen esittelevä Dead Butterflies.