Infected Rain ilmoittaa uudesta albumista – ota homma haltuun uunituoreella musiikkivideolla

Infected Rainillä on plakkarissa jo viisi levyä.

13.10.2021

Modernia metallia esittävä moldovalaisbändi Infected Rain on saanut viimein valmiiksi viidennen levynsä Ecdysisin, joka on ulkona Napalm Recordsin kautta 7. tammikuuta.

Keikkahiljaisuus teki albumin synnylle hyvää:

”Samalla kun koko maailma kärsi syvästä masennuksesta, Ecdysis kypsyi hitaasti mutta varmasti”, laulaja Lena Scissorhands kertoo.

”Aika eristyksessä – kaukana haaveistamme, päämääristämme, rakkammistamme ja soittolavoista antoi meille jotain uutta ja erilaista. Tämä levy aloittaa uuden vaiheen, joka on täynnä raakaa tunnetta ja täydellistä omistautumista.”

Ensimmäisen singlen nimi on Postmortem pt. 1, ja kappale kertoo bändin mukaan ihmisen tyytymättömyydestä ja jatkuvasta uuden etsimisestä:

Lisää luettavaa