Live: Tombstoned, Uncle Acid & the Deadbeats – Tampereen Klubi, 23.3.2014
Ennen kuin Uncle Acid & the Deadbeats vietteli kuulijoita kuolemankulttien valoihin ja varjoihin, kotimainen Tombstoned painoi heidän mielensä matalaan doom-vireeseen, vastaanottavaiseksi maaperäksi vaaralliselle viekoittelulle. Stoner-henkisestä jumituksestaan yhtye oli valinnut settiinsä sopivassa suhteessa nousuja, laskuja ja ylempiä sointuja, mikä tuskin sai edes Uncle Acidin menevämmästä menosta pitävät kuulijat puutumaan.
Vaikka lämmittelijä olikin musiikillisesti toimiva esiintyjävalinta, Tombstonedin jyrä möyri kovaan routamaastoon vielä liian kevyillä kiekoilla. Raskas materiaali olisi vaatinut esittäjiltään vahvempaa puristusotetta. Basisti Olavi tuntui innostuvan soittimestaan vasta viimeisillä tahdeilla, ja vokaalit pulpahtelivat laulaja Jussin kurkusta velton hallitsemattomasti. Toisaalta, kypsyessään tuo ääni voi kasvaa vallan sympaattiseksi rumuudeksi, ja esiintymisvarmuus kasvanee kaiken aikaa. Yhtyehän on vasta nuori. Bändin nimeä kantava ensimmäinen pitkäsoitto ilmestyi viime vuoden marraskuussa.
Sali sai toisenkin puolikkaansa täyteen, kun koomisen mahtipontinen alkusoitto saatteli pääesiintyjän lavalle ja ilta kääntyi psykedeelisempiin tunnelmiin. Uncle Acid & the Deadbeats tutustutti kuulijoita viime vuonna ilmestyneeseen levyynsä, mutta Mind Controlin konseptiin oli ovelasti istutettu myös vanhempaa tuotantoa. Mt. Abraxas -biisi avasi paitsi tuoreimman albumin myös bändin musiikillisen konseptin: pimeiden, raskaiden riffien ja valoisien melodioiden yhdistelmän.
The Deadbeats soitti musiikin varjopuolet jopa levyjäkin raskaammin. Se iski soittimiaan ilmaan sellaisella vimmalla, että lava sai todella kilpistää kuorensa estääkseen jysähtelyä rysähtämästä lattian läpi. Kuulijoilla oli ilo seurata kokoonpanon spontaania ja iloista tempoilua koko keikan ajan. Sen vuoksi minuakin kirpaisi syvältä, kun mikin vihlonta viilteli ilkeästi Uncle Acidin upeaa laulutyöskentelyä. Onneksi häiriöt vähenivät parin ensimmäisen kappaleen jälkeen. Toinenkin äänenkäyttäjä ansaitsee mainintansa: Bloodlustin jälkeen kelkkaan hypänneen toisen vokalistin Yotam Rubingerin yhteislaulu itse mestarin kanssa sopi ehdottoman hyvin stemmalauluja kuhisevaan 60-luvun henkeen.
Uncle Acid on selkeästi innoissaan uutukaisensa tarinallisesta kehyksestä, jossa biisit kertovat kuolemaan kuljettavan kultin johtajasta. Poison Apple oli omistettu Charles Mansonille, Valley of the Dolls Sharon Tatelle. Ja aivan totta, kuten herra Mansonissakin, Uncle Acidissä voi nähdä 60-luvun pimeän puolen. Aihe sopii bändin mystiikalle ja arvoitukselliselle psykedelialle niin lyriikoissa kuin musiikissa. Kutsuva ja yhtä aikaa petollisesti kujeileva melodisuus kääntää mielellä, uskolla, tahdolla ja elämällä leikkimisen korvinkuultavaksi.
Surumielinen, sinihohtoinen Mt. Abraxas väistyi. Valot vaihtuivat uhkaavan punaiseen, kun Mind Crawler esitti kuolonkultin johtajan kiipimässä uhriensa mieliin. Ensimmäisen levyn Crystal Spiders sopi hykerryttävän hyvin mielenvaltaamisen jatkoksi. Tunsin pikkuriikkisten hämähäkkien kuhinan uhrin aivoissa. Koko setti päättyi lopun ajan mielikuvaan. Death Valley Bluesilla Uncle Acid vei kuulijat aavikon seremoniaan, jossa palvojat uskovat aikansa jo lähenevän loppuaan.
Näissä kuoleman varjoilla sävytetyissä tunnelmissa minusta on aina tuntunut kuin the Beatlesin viatonta poikamaisuutta muistuttavat vokaalit syntyisivät pienestä, pahanilkisen vinosta virneestä. Hienoa, etten kuvitellut. Oli se siellä.
Tampereen-settilista:
Mt. Abraxas
Mind Crawler
Crystal Spiders
I’ll Cut You Down
Death’s Door
Poison Apple
I’m Here to Kill You
Valley of the Dolls
Over & Over
Vampire Circus
//
13 Candles
Withered Hand
Desert Ceremony