Stratovariuksen ja Sonata Arctican tähdittämä Nordic Power Metal Titans 2025 -kiertue oli vähemmän yllättäen suuri menestys. Kahta esiintymistä lukuun ottamatta kaikki konsertit myytiin loppuun jo hyvissä ajoin. Parivaljakko on toisilleen hyvinkin tuttu, sillä yhtyeet rundasivat yhdessä Manner-Euroopassa jo vuonna 2000.
Tämä Suomen-kiertue päättyi Helsingin (loppuunmyydyn) Kulttuuritalon uumenissa, ja voimametallititaanit olivat suorastaan hirmuisessa iskussa. Rundin avausyhtyeen Arionin jälkeen lavalle karauttanut Sonata Arctica muutti Kulttiksen estradin ”talviseksi maisemaksi”, ja bändin noin 75-minuuttinen setti tarjoili makupaloja yhtyeen uran varrelta. Mainioon livesoundiin tukeutuneen Sonatan ”powermetalisempi” puoli oli vahvemmin esillä, ja esimerkiksi kymmenisen vuotta naftaliinissa ollut San Sebastian -anthemi osoitti taas kerran toimivuutensa. Ei muuta kuin hyvää Japanin-kiertuetta Kemin maestroille.
Illan päättivät ”vanhemmat valtiomiehet”, ja Stratovarius oli Sonatan tavoin erittäin kovassa lyönnissä. Ylipäänsä: kun bändin setti alkaa Forever Freen tasoisella iskulla, voiko se olla huono? Eipä oikeastaan. Kivikovaa ja piintarkkaa soittoa, mainioita poimintoja vanhemmilta levyiltä (vaikkapa kolossaalinen Visions (Southern Cross)) ja yleistä ”hyvää tunnelmaa”.
Kun maineikkaan salin täyttänyt yleisö poistui Straton jälkeen Helsingin yöhön, porukan hymyt näyttivät leveiltä. Eiköhän se kerro kaiken oleellisen. Ja niin: toivotetaan myös Stratovariukselle hyvää kiertuetta, sillä bändi suuntaa huhtikuun alussa Etelä-Amerikkaan. Luvassa on sataprosenttisella varmuudella kuumia tunnelmia!
Teksti ja kuvat: Timo Isoaho






































