Etsi
Killing is My Business... And Business is Good! näki Yhdysvalloissa päivänvalon 12.6.1985.
Yhden päivän liput on myös laskettu myyntiin.
Taustalla on myös pelko paikalleen jumiutumisesta, toteaa Ulrich.
Stratovariuksen ensimmäisestä Nummirock-esiintymisestä on tasan 30 vuotta.
Till Lindemann esiintyy Rockfestissä perjantaina.
Rockfestiä juhlitaan Turussa 12.-14.6.
Bayley haaveili kaikkien levyttäneiden Maiden-laulajien nousevan joskus lavalle yhdessä.
Podcast löytyy Yle Areenasta.
Deafening on yhtyeen viides pitkäsoitto.
Kirk Hammett ja Robert Trujillo kunnioittivat death metal -pioneeria.
Kappale löytyy Orthodoxin tuoreelta pitkäsoitolta.
Kitaristi myöntää 90-luvulla pelänneensä bändin jatkon suhteen.
Komea kattaus megakonserttiin joka tapauksessa saatiin.
The Great Circus Train Disaster on nimensä veroinen.
Uusin albumi ilmestyi kuluneena viikonloppuna.
Uusi albumi tulossa.
Yleisö ei ilahtunut kiertueuutisista.
Ascension on yhtyeen 17. levy.
Loppuunmyyty spektaakkeli striimataan nettiin.
Ensimmäinen Hellsinki Metal Cruise seilaa Helsingistä Tukholmaan marraskuussa.
Uudessa kokoonpanossa vaikuttaa muun muassa Children of Bodomista ja Red Elevenistä tuttuja hahmoja.
Holy on samalla ensimmäinen julkaisu, jolla rumpuja soittaa Mikko Herranen.
Kiertueen settilista rakentuu kahden ensimmäisen pitkäsoiton ympärille.
Light and Shadow on ensimmäinen single tulevalta Borderland-albumilta.
"Olimme yhdessä yli 30 vuotta, mikä on varmaan kauemmin kuin avioliitot keskimäärin nykyään. Yritän katsoa asiaa positiiviselta kantilta", sanoo Katatonia-solisti.