Etsi
Yhtye kiertää Suomea helmikuussa.
Kyseessä on samalla ensimaistiainen bändin viimeiseksi jäävältä levyltä.
Steelfestin ohjelmistoon lisättiin neljä uutta nimeä. Samalla tiedotettiin yhdestä peruuntumisesta.
Lamb of God teki sopimuksen Century Median kanssa ja julkaisi uuden singlen videoineen.
Profanatican Euroopan-kiertue saapuu myös Suomeen.
Hellsinki Metal Festivalin ja Bar Loosen yhteistyössä järjestämät klubikeikat jatkuvat monipuolisesti kotimaisen metallin merkeissä.
Kiertue kattaa 12 keikkaa niin maalla kuin merellä.
Nick Holmes kuvailee kolmen vuosikymmenen takaista kiertuetta surrealistiseksi.
Kaunis Kuolematon julkaisee uuden Kun valo minussa kuoli -pitkäsoiton marraskuun lopussa.
Death metaliin ja grindcoreen keskittynyttä tapahtumaa vietetään jälleen Helsingissä, Tampereella ja Turussa.
Iron Maidenin primus motorilta kysyttiin yhtyeen hiljattaisesta kokoonpanomuutoksesta Rock Candyn haastattelussa.
1349:n tuleva livejulkaisu tarjoaa tuimia tunnelmia ja tykitystä reilun tunnin verran.
Axl Rose ja Sumerian Comics yhdistivät voimansa.
Hollantilaisfestivaali kaivoi videoarkistojensa kätköistä Mastodonin keikkatallenteen vuodelta 2014.
Mukana myös jäsenten biisi biisiltä -kommentit.
Jo julkaistut ep:t luovat pohjan marraskuussa ilmestyvälle kokoelmalle.
Australialainen Kim Dracula nähdään Suomessa nyt ensimmäisellä klubikeikallaan.
Kolmiosainen dokumenttisarja vuodelta 2024 esitetään myös Yle Teemalla.
Kitaristi Felix Voltti avaa Sapatan Veins-albumin saloja Infernon ennakkosoitossa.
Drumeo laittaa rumpaleita mielenkiintoisen haasteen eteen.
Uusi video tuoreelta levyltä.
Mikkey Dee puhuu lämpimästi edesmenneestä ystävästään ja yhtyetoveristaan.
Uusi levy ilmestyy ensi kuussa.
Viimeiseksi povatun levyn julkaisu lähestyy.
Halford puhuu avoimesti seksuaalisuudestaan.