Etsi
Poulsen kertoo olevansa alkoholisti.
Grönwall puhaltaa uutta henkeä monenlaisiin klassikoihin.
Everest ilmestyy loppukesästä.
Mustaine kertoo kieltäneensä kappaleidensa käytön.
Sparzanza palaa levykantaan pitkän tauon jälkeen.
Honkalan metsissä juhlitaan taas.
Samalla julkistettiin myös tämän kesän aluekartta.
Ellefsonin mukaan välirikko oli vain ajan kysymys.
Edesmennyt Motörhead-keulahahmo ja metallikuningatar olivat läheisiä ystäviä.
Band of Brothers ilmestyy loppukesästä.
Rumpali Guido Montanarinin ja muun yhtyeen tiet erkanevat.
Progemetallibändi on jälleen vailla rumpalia.
Alataajuuksista vastaa ainakin toistaiseksi Warbringeristä tuttu hahmo.
Hevijätin nimikkoalbumi tekee edelleen kauppansa.
I Will Die In It on melankolinen biisi siitä, miten on mahdollista tulla oman elämänsä arkkitehdiksi.
Tanner Wayne soitti rumpuja bändin kahdella viimeisimmällä levyllä.
Esitys nähtiin Polar Music Prize -gaalassa.
Nyt on kaikilla Hulluilla mahdollisuus päästä osaksi esiintyjäkaartia.
Setissä on runsaasti tosifaneja miellyttäviä harvinaisuuksia.
Paradise Lost nähdään kesällä Ilovaarissa.
On a Quest for Aberdeen on täynnä yhtyeelle ominaista suurieleisyyttä
Uuden levyn julkaisupäivä on lyöty lukkoon.
Yhtye vieraili hiljattain Tampereella Euroopan-kiertueensa merkeissä.
Kitaristi sanoo kaikkien entisten jäsenten olevan tervetulleita osallistumaan bändin kuoppajaisiin.
Eikä kenen tahansa pimpsan...