Etsi
Cradel of Filth -nokkamies muisteli Metal Hammerin haastattelussa myös sitä, miten tämä kävi kirjeenvaihtoa Mayhemin Euronymousin kanssa.
Perinteinen kiertue alkaa marraskuun puolivälin paikkeilla ja päättyy hieman ennen joulua.
Bach uskoo, että he saisivat vanhojen Skid Row -toverien kanssa tehtyä vielä upeaa musiikkia yhdessä.
Dickinson bändeineen on demottanut jo 18 biisiä uutta levyä varten.
Johansson pistää maanmiestensä hittejä uusiksi.
Ehkäpä Ulrichillakin on kaikista kokkapuheista huolimatta sydämellinen puoli?
Törkeys huipussaan.
Grishnackhin Kreivi rupattelee hänen ja Mayhem-miehistön välilöistä.
Toukokuussa julkaistu kappale sai musiikkivideon.
Joitakin konsertteja joudutaan perumaan tai siirtämään.
Osbournen kuolema järkytti miljoonia ihmisiä ympäri maailmaa.
Tilanteen katsottiin olleen itsepuolustusta.
Lindberg sairastaa harvinaista syöpää.
Kuoloa koko rahan edestä.
Valovaltimo on kolmas singlelohkaisu tulevalta Hypostasis-debyytiltä.
Lipunmyynti alkaa 20.8.
Faterow'n primus motor on 12-vuotias Eetu.
Kappale löytyy tulevalta Ascension-albumilta.
Deafening on yhtyeen viides pitkäsoitto.
Band of Brothers on nähnyt päivänvalon.
"Ihminen on kadottanut suhteellisuudentajunsa siihen, mikä on elämässä tärkeää ja todella merkityksellistä", Timo Rautiainen avaa kappaleen lyriikoita.
Kaikki loppuu aikanaan.
Prison of Flesh löytyy syyskuussa ilmestyvältä uudelta levyltä.
Old Age, Sickness and Death Metal -kappaleen sanoitukset vilisevät death metal -klassikkojen nimiä.
Laulaja kuitenkin luottaa siihen, että erimielisyydet saadaan vielä sovittua.