All That Remains ilmoitti kokoonpanomuutoksesta

Jason Richardson liittyi bändiin vuonna 2018 menehtyneen Oli Herbertin korvaajaksi.

30.07.2025

Amerikkalainen metalcoreyhtye All That Remains kertoo some-kanavissaan, että bändin ja kitaristi Jason Richardsonin tiet ovat eronneet. Eron kerrotaan tapahtuneen sovussa Richardsonin keskittyessä muihin projekteihinsa.

”Rakastamme häntä ja olemme kiitollisia yhteisestä ajastamme, musiikista ja muistoista. Toivomme hänelle onnea ja menestystä jatkoon”, yhtye tiedottaa.

Richardson liittyi bändiin vuonna 2018 alkuperäiskitaristi Oli Herbertin traagisen (ja epäilyttävän) kuoleman jälkeen. Richardson on mukana alkuvuodesta ilmestyneellä uudella Antifragile-pitkäsoitolla.

”Olen ylpeä tekemästämme levystä ja kiitollinen niistä suhteista, jotka rakensin bändissä ollessani. Omalla urallani tapahtuu niin paljon ja edessäni on sellaisia uusia mahdollisuuksia, että minun täytyy nyt pistää etusijalle asiat, jotka ovat järkevimpiä pitkällä tähtäimellä. Näistä lisää myöhemmin. Toivon aidosti muulle bändille kaikkea hyvää”, Richardson toteaa vuorostaan omissa some-kanavissaan.

Lue myös: All That Remains -kitaristin kuolema nousi taas otsikoihin: uutistoimitus kutsuu tapahtumia epäilyttäviksi