Callisto juhlistaa merkkialbumiaan todella ainutlaatuisella keikalla

Calliston juhlii 20-vuotiasta Noir-albumia spesiaalikeikan merkeissä.

Julkaistu:

Viime vuodet maltillisella liekillä palanut Callisto tekee syksyllä spesiaalikonsertin, jossa juhlistetaan yhtyeen uran merkittävintä kulmakiveä, vuonna 2006 julkaistua Noir-albumia. Eloisasti junnaavaa ja eteenpäin synkästi katsovaa albumia juhlitaan Helsingin Savoy-teatterissa perjantaina 18. syyskuuta. Liput tulevat Lippupisteessä myyntiin 18.3. kello 9.

Noir on albumeistamme se, josta olemme saaneet vuosien aikana kenties eniten palautetta. Ihmiset tekevät ja lähettävät Noirin kappaleista covereita ja albumi nousee yleensä ensimmäisenä keskusteluun, kun törmää ihmisiin, joilla on joku kokemus, muisto tai mielipide Calliston aktiivivuosista. Noirin tuotanto- ja äänitysprosessi oli myös aikoinaan omalla tavallaan raskas, joten jo siinäkin on juhlimisen aihetta, että siitä muotoutui lopulta bändin alkuvuosia vahvasti määrittämä albumi”, yhtye toteaa.

”Juhlakonsertti tulee kenties olemaan ainut mahdollisuus kuulla albumi alusta loppuun asti soitettuna kokonaisuutena. Luvassa on myös erityismausteita, joita itse levyltäkin löytyy: puhallinsoittimia, kaikki Noirin aikaan bändissä vaikuttaneet jäsenet ja mahdollisesti pienillä mausteilla biiseistä myös uusia sovituksia, levyä ja sen tuotantoa kunnioittaen.”

Myös levyn visuaalisuus tulee olemaan näkyvä osa konsertin tuotantoa. Oman lisänsä tuo myös elokuvateatterimaisen Savoyn miljöö.

”Savoy-teatterissa metallibändien keikat ovat todella harvinaisia, kun taas jazz-orkestereita siellä nähdään useinkin. Olkoon Noirin jazz-vaikutteet eräänlainen puuttuva linkki ja yhdistävä tekijä myös tässä mielessä. Konsertin tuotanto, henki ja tunnelma tulevat istumaan Savoy-teatterin puitteisiin hienosti, eikä Callisto ole soittanut koskaan aiemmin istumapaikoilla varustetussa salissa”, yhtye iloitsee.

Pe 18.9.2026
Helsinki, Savoy-teatteri
Callisto: Noir 20 vuotta
Liput alk. 34,90 e (Lippu.fi)

Pääsyliput tulevat saataville ke 18.3.2026 kello 9.