David Ellefson Megadethin tulevasta levystä: ”Se on hullun progressiivinen”

Basistin mukaan thrash-jätin seuraava levy on soitannollisesti haastava.

10.07.2020

Thrash metal -jätti Megadeth työstää parhaillaan seuraajaa vuoden 2016 Grammy-palkitulle Dystopia-albumilleen. Basisti ja yhtyeen liideri Dave Mustainen oikea käsi David Ellefson puhui uuden levyn materiaalista tuoreessa Metal Rulesin haastattelussa ja sanoi sen sisältävän soittoteknisesti erittäin haastavaa musiikkia.

”Dave ja minä olemme molemmat samaa mieltä siitä, että osa tämän levyn riffeistä ovat paljon vaikeampia kuin mikään, mitä teimme Rust in Peace -levylle (1990). Se on hullun progressiivinen levy”, Ellefson toteaa.

”Muistan sen tunteen, kun kuulin lapsena (Rushin) Geddy Leen tai Neil Peartin soittavan jotain, joka tuntui inhimillisesti mahdottomalta. Koin jotain samanlaista nyt tätä levyä tehdessäni, kun kuuntelin (rumpali) Dirk Verbeurenin soittoa. Olin ihan liekeissä, että ’Hitto vie! En ole koskaan tuntenut tai kokenut tällaista ennen’. Minun piti näköjään elää 55-vuotiaaksi ja kokea se sitten Dirkin kaltaisen kokeneen kaverin kanssa. Minulle tämä uusi levy huokuu juuri sellaista tunnetta, todellista paloa ja henkeä.”

”Jos pidit Dystopiasta, tämä levy ei tule pettämään”, Ellefson lupaa.

Tarvitsemme suostumuksesi tarjotaksemme personoitua palvelua

Palvelu ja sen kolmannen osapuolen toimittajat (78 kappaletta) keräävät henkilötietoja (esim. IP-osoite tai laitetunniste) käyttäen evästeitä ja muita teknisiä keinoja tietojen tallentamiseen ja lukemiseen laitteellasi tarjotakseen sinulle tarkoituksenmukaisia mainoksia ja parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen.

Palvelu ja sen kumppanit tarvitsevat suostumuksesi seuraaviin:

Tarkoitukset

Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

Mainonta ja sisältö voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa tai sisältöä varten. Mainosten ja sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella.

Tiedot toiminnastasi tässä palvelussa, kuten vuorovaikutuksestasi mainosten tai sisällön kanssa, voivat olla erittäin hyödyllisiä tuotteiden ja palveluiden parantamiseksi ja uusien tuotteiden ja palveluiden rakentamiseksi käyttäjien vuorovaikutuksen, yleisön tyypin jne. perusteella. Tämä erityinen tarkoitus ei sisällä käyttäjäprofiilien ja tunnisteiden kehittämistä tai parantamista.

Erityisominaisuudet

Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa asiakaskokemukseesi. Jotkut teknologiat saattavat perustella tietojen käsittelyä oikeutetulla edulla, voit vastustaa tätä tai muuttaa muita asetuksia klikkaamalla "Asetukset" linkkiä.

Tietosuoja