Derrick Green Sepulturan klassisen kokoonpanon perään haikailevista faneista: ”Joillekin on vain vaikeaa mennä eteenpäin”

Laulaja ei ota turhaa stressiä siitä, jos joku on jäänyt menneisyyden vangiksi.

03.02.2020

Brasilialainen thrash metal -suuruus Sepultura julkaisee uuden Quadra-albuminsa tulevana perjantaina (7.2.). Kyseessä on yhtyeen 15. pitkäsoitto ja yhdeksäs laulaja Derrick Greenin kanssa. Green korvasi Max Cavaleran bändin keulilla vuonna 1998.

Vaikka Green onkin ollut bändissä mukana jo yli kaksi vuosikymmentä – siis tuplasti sen, mitä Max Cavalera oli – ja esiintynyt useammalla albumilla kuin edeltäjänsä, moni fani haikailee silti edelleen Sepulturan niin sanotusti klassisen kokoonpanon perään, jonka käsissä syntyi muun muassa sellaiset klassikot kuin Morbid Visions, Beneath the Remains, Chaos A.D. ja Roots. Derrick Green toteaa tuoreessa Scars and Guitarsin haastattelussa, ettei hän jaksa murehtia asiasta.

”Joillekin on vain vaikeaa mennä eteenpäin. Yleensäkin ihmisille on vaikeaa muuttua – muutosta pelätään, koska sen myötä tapahtuu asioita, joihin ei voi varautua. Se on joillekin todella vaikeaa, mutta ei se mitään. Musiikillisesti emme ole kuitenkaan enää siinä samassa pisteessä vaan olemme luojan kiitos pystyneet menemään eteenpäin emmekä nojaa vain menneeseen. On luonnollista, että jotkut tuntevat vetoa johonkin, jonka muistavat menneestä”, Green toteaa.

”Olen artisti ja minulle on todella tärkeää tutkia ja kehittyä. Muutos on itse asiassa välttämätöntä ja sitä tulee elämässä vastaan joka tapauksessa, joten hyväksyn sen ja elän niissä hetkissä, jotka tapahtuvat juuri nyt. En juuri murehdi muiden ihmisten puolesta ja siitä, että he ovat jääneet menneisyyden vangiksi. Se on asia, johon en halua ottaa osaa tai olla sen kanssa tekemisissä.”

Greenin mukaan hän ja muu bändi osaa nyt suhtautua paljon paremmin fanien reunion-puheisiin ja haaveiluihin kuin joskus takavuosina. Kaikkein vaikeinta se oli ensimmäisten vuosien aikana.

”Olihan se turhauttavaa ja sen näki myös muistakin jätkistä. Ihmiset eivät aina muista, että minähän soitin yhdeksän vuotta Igorin [Cavalera, Sepultura-rumpali vuosina 1984-2006 ja Maxin veli] kanssa ja häntäkin pommitettiin näillä kysymyksillä ja se turhautti myös häntä. Totta kai näitä kysymyksiä ja uteluita tulee, mutta kuten sanoin, meille tärkeintä on tehdä musiikkia, keikkailla ja soittaa ihmisille, joten on paljon muitakin asioita, joista puhua.”

Sepultura nähdään Suomessa seuraavan kerran kesällä, kun yhtye saapuu Nummirock-festareille.

Tarvitsemme suostumuksesi tarjotaksemme personoitua palvelua

Palvelu ja sen kolmannen osapuolen toimittajat (78 kappaletta) keräävät henkilötietoja (esim. IP-osoite tai laitetunniste) käyttäen evästeitä ja muita teknisiä keinoja tietojen tallentamiseen ja lukemiseen laitteellasi tarjotakseen sinulle tarkoituksenmukaisia mainoksia ja parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen.

Palvelu ja sen kumppanit tarvitsevat suostumuksesi seuraaviin:

Tarkoitukset

Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

Mainonta ja sisältö voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa tai sisältöä varten. Mainosten ja sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella.

Tiedot toiminnastasi tässä palvelussa, kuten vuorovaikutuksestasi mainosten tai sisällön kanssa, voivat olla erittäin hyödyllisiä tuotteiden ja palveluiden parantamiseksi ja uusien tuotteiden ja palveluiden rakentamiseksi käyttäjien vuorovaikutuksen, yleisön tyypin jne. perusteella. Tämä erityinen tarkoitus ei sisällä käyttäjäprofiilien ja tunnisteiden kehittämistä tai parantamista.

Erityisominaisuudet

Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa asiakaskokemukseesi. Jotkut teknologiat saattavat perustella tietojen käsittelyä oikeutetulla edulla, voit vastustaa tätä tai muuttaa muita asetuksia klikkaamalla "Asetukset" linkkiä.

Tietosuoja